14. heinäkuuta 2012

Ajatuksille siivet


Ärsyttää kun hetken mielijohde voi pilata (ja yleensä pilaakin) kokonaisen päivän. Tuplasti ärsyttää se että joskus se koskettaa myös toisia ihmisiä, ja samalla pilaa heidänkin päivänsä. Milloin sitä oppisi ottamaan itseään niskasta kiinni ja raahaamaan sänkyyn silloin kun tuntuu että se paha olo saa valtaansa. Eikä pitäisi heittäytyä hetken mielijohteisiin. Mitään hyvää niistä ei ole kuitenkaan koskaan ole seurannut.

”Kun sä olet muuten niin fiksu, sait ensimmäisenä ajokortinkin ja ajat aina niin tasasesti.” ©Mamma

Jos jotain positiivista on tästäkin revittävä, niin ei tänään mikään ihanteellinen rantakeli olisi ollutkaan. Ja saanpahan haettua tilaamani kirjan Suomalaisesta ja käytyä postissa. Ja sain Haisulilta eilen Adidaksen verkkaritakin joka on ollut siitä hetkestä saakka päälläni. Jotenkin vaatteet joihin liittyy joku ihminen, joku läheinen, tuo minulle lohtua kun paha päivä iskee. Ja kun tahdon muistutuksen itselleni etten ole yksin.

Joskus on rohkeampaa pysähtyä kuin jatkaa.