Huomaa että en ole ehtinyt paljoa kotona viettämään
aikaa (hereillä) tai että olen
kiirehtinyt jokaiseen paikkaan, sillä kotona pyykkikorit pursuavat (mikä on täysin luonnotonta, vielä se
pursuaminen rumasti, ei edes siististi ja lajitellusti!), unohtelen asioita
kotiin tai töihin ja hävitän tavaroita. Nyt hävisi sitten yksi sukka. Tai en
minä kai sitä ole voinut hävittää jos tiedän missä ja miten se on luotani
poistunut. Tai siis ehkä tiedän, on epäilykseni että se olisi tippunut
työpaikan pukuhuoneeseen sieltä pois kiiruhtaessani. Siis sukka oli
muovipussissa, ei sentään jalastani onnistunut karkaamaan. Unohdin eilen katsoa
olisiko sukkani puikkelehtinut jonnekin kaapin alle, mutta taas kiireessä
unohdin.
Sukilla on varmaankin kamala elämä. Kuvitelkaa,
niitä varten on vain yksi pari, ne ei voi koskaan repäistä ilman että niitä
kritisoitaisiin. Aina on se yksi ja ainoa minkä kanssa on tultava toimeen. Entä
jos toinen onkin repalainen ja rikki, tai haiseva ja homeinen? Sehän
luonnollisesti määrittelee myös vastaparinsa arvon –turha, kaatopaikka tavaraa.
Onneksi en ole sukka.
Anteeksi hyvä sukka mutta suuresti en
sinua jää kaipaamaan, olit vain työsukka ja laatikossa piisaa muitakin.
Tänään taas kiirehditään töissä, mutta
illalla aion täysin rauhoittua, sillä luokseni tulee hoitoon pieni 5kk
chihuahua! Ystävä lähtee viettämään tyttärensä kanssa uuttavuotta turkuun, ja
innostui kun tarjouduin ottamaan tämän pienen vauvan hoitoon siksi ajaksi.
Kaksi muuta koiraa ystäväni ottaa kuitenkin mukaan matkalle.
Illalla siis taitaa olla tiedossa vain
kirjan lukemista, ja ehkä pienien mustasukkaisuuskohtauksien taltuttamista. Voi
olla nääs meidän Misa neidillä sana jos toinenkin pikkukaverin tuloon. Noh,
sopu sijaa antaa ja lahjonta myös.
