Voi pirhanan ja perhanan p*aska.
Sunnuntaina siis lähdin Salosta kotiin päin, laukku
kirjoista painavana (kiitos suurkirppis),
ja sitähän luulisi että hyvin menneen viikon jälkeen alkaisi myös toinen
samanlainen. Mutta edelleenkin, elämä ei mene kuin elokuvissa, kirjoissa ja
strömsössä.
Maanantain aloitin ihanasti heräämällä jo puoli
kahdeksan auringonvaloon ja olin intoa täynnä päästä kirjoittamaan
suurkirppiksen ostoksista, mutta into kaatui nopeasti, sillä ensimmäinen aamu
aloitettiin tappelemalla kovalevyn kanssa –ja riita ei ole päättynyt vieläkään.
Siellä siis tosiaan on kaikki muistiinpanoni, kuvani
–kaikkeni, ja nyt se on tehnyt tenän ainakin isomman koneen kanssa. Ja juuri
siinä haluaisin hallita niitä asioita! Miniläppärissäkin kovalevy valittaa
jostain ongelmasta joka pitäisi tarkistaa ja tarkistukseen menee miljoona
vuotta. Voi hyvää päivää että hermot menee.
No sitten tiistaina, töissä odotti hullua
hullumpaakin päivä jollaista en ole ennen nähnyt, sekoittiko pääsiäisen pyhät
ihmiset vielä pahemmin kuin jouluna? Hyvin mahdollisesti. Töissä istuin siis
kassalla kokopäivän, mikä on hyvin tavatonta meidän kaupassa, enkä ehtinyt edes
juomaan. Asiakkaita tuli toisensa perään ja jonot luikertelivat hyllyjenkin
välissä. Tämä voitti jopa maanantaina todistamani valintatalo hässäkän (4 tuntia ainoa kauppa auki, ihmisiltä loppu
mämmi ja kerma, jonot kiersivät läpi kaupan) minkä vielä ymmärsin pyhästä
johtuen, mutta arki, normaali arki ei ole koskaan pyhien jälkeen näyttänyt noin
kaaottiselta. Kuulemma muissa kaupoissa aivan samanlainen meininki kuin meillä,
ihmiset tuuppivat tönivät ja unohtivat käytöstavat. Ja hitaat ja kiireiset
asiakkaat voisivat tulla eriaikoihin kauppaan, sillä ratkeaisi monesti monta
ongelmaa.
No, tiistai meni siinä, väärinpäin kassalla istuen
eli kipeää kättä kuormittaen. Keskiviikkona fiksuna tyttönä sitten rupesin
aamutuimaan imuroimaan ja vielä fiksumpana tyttönä illalla töissä unohdin aivan
kaiken ja lähdin nostelemaan painavia maitokuormia. Pam, käsihän siinä
lopullisesti meni.
Lääkäri määräsi minulle sitten, omasta mielestäni
ärsyttävintä hoitoa, lepoa loppuviikon. Minut hyvin tuntevat tietävät kuinka
turhauttavaa tämä minulle on. Ei ehkä se lepääminen, vaan se että joudun
vaivaamaan muita ja aiheuttamaan ehkä jopa harmia työpaikalle. Tai no, enpä nyt
tiedä. Työkaveri ei saanut edes heitä sanottua kun olin selittänyt jo kuinka
vuoroni paikataan. Kaikki siis hyvin eikä sen kummempia draamoja syntynyt.
Ehkä.
Nyt sitten yritän nauttia näistä keväisistä ilmoista
(ensimmäinen punkki löydetty Rafilta!)
vain lepäilemällä ja olemalla. Onhan noita leffojakin digiboxille parit
kertynyt.
Ja tiedättekö mikä auttaa parhaiten ärsytykseen? No ostoterapia tietysti! Kotiutin itselleni Toven juhlaa –muumimukin, tosin ilman silmälaseja, ja muumiperheeni sen kuin kasvaa. Ainoa terapiamuoto josta ikinä olen ollut valmis maksamaan, on kyllä mielestäni sitä terapiaa parhaimmillaan.
.JPG)
