18. huhtikuuta 2014

Takin kääntö

Ette ikinä arvaa missä minä olen, tittidii Salossa. Miten minä nyt yhtäkkiä tänne sittenkin päädyin? Eilinen päivä meni lepäillessä ja sarjoja katsellessa vanhempien luona, ja illalla olin sängyssä jo puoli kymmenen aikaan joten tänään aamulla heräilinkin jo puoli seitsemän aikoihin ja koska ilma näytti hyvältä, päätin aamupalan jälkeen napata tavarat ja lähteä sittenkin matkaan.

Tiellä ei juuri muuta liikennettä näkynyt ja olinkin ennen puoltapäivää perillä, ja innostus oli taas korkea (Mammalla että koirilla) kun saavuimme paikalle. Kaksi lenkkiä, päiväunet ja skippo voitto ovat jo takana, joten nyt onkin taas hetki aikaa television katselulle. Tai tässähän minä kirjoittelen ja odottelen Emmerdalea, Kauniit ja Rohkeat voivat minun puolestani mennä ohitse.

Joten sitä tänne tänään, huomenna olisi tori päivä ja säätiedotusten mukaan lämmintä luvassa. Ai että kesä tule jo!