5. syyskuuta 2011

Ketä täällä totellaan?



::Toinen vetää sikeitä samalla kun toisella ajatukset juoksevat::
Meillä on Misan kanssa sopimus ulkoilussa, mitään tiettyä lenkkiä meidän ei tarvitse tehdä mutta takaisin päin koskaan ei käännytä. Välillä ulkoilut menevät aivan loistavasti, Misa edellä määräten reitin, toisinaan (kuten tänään) voi tyttö koetella ja yrittää kääntyä takaisin päin. Silloin seisomme 5minuutista välillä jopa puoleen tuntiin vain paikoillamme koska kumpikaan ei halua antaa periksi. Misan harmiksi se tosiaan on vain se vähän yli 2kiloinen paketti joten hän joutuu häviämään nämä taistelut.
Misan ulkoilu oli tänään kyllä ihanaa, lukuunottamatta sitä 15minuutin seisoskelua jääräpäiden tapellen mihin suuntaan mennä, koska oli aivan loistava ilma. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja jopa nautin luonnosta. Siihen saakka kun näin sen ensimmäisen roskan. 
::Jääräpäiden taistelu käynnissä::
Minua siis ärsyttää kävellä tuolla metsissä ja kaduilla kun näen joka kulmasta pilkistävän ties minkä roskan. Olemme törmänneet lenkillämme jopa vessanpönttöön josta puuttui kansi. Onneksi kukaan ei ollut käyttäyt sitä. Tänään törmäsimme puskassa roikkuviin miesten alushousuihin. Omistajalle tiedoksi että en kerännyt niitä talteen, vaan ne löytyvät tarvittaessa vieläkin Nuottaniemen päiväkodin viereisestä pusikosta. Toivottavasti sinulla kuitenkin on toisetkin varmuuden vuoksi.
::Jos tunnistat omaksesi ole ystävällinen ja korjaa ne talteen::

Äitini korjailee kuolleita kasveja ulkoillessaan Misan kanssa, minä kerään roskia jos ärsytys oikein isoksi iskee. Pari kertaa olen myös pulloja raahannut kotiini. Kuinka vaikeaa on laittaa se roska siihen roskikseen? Vai painaako se pieni pillimehupurkki kädessä niin paljon että se on heitettävä suoraan maahan?
Me sentään keräämme Misan kanssa jätöksemme, tai no paikoilta jossa se ei ns. haittaa. Puskiinhan minä en mene konttailemaan että missä se kakka nyt onkaan. Koirankakka pussi roikkuu välillä oikein turvana, sillä olen saanut katseita jotka oikein vahtivat jätänkö koirani jätökset vain maahan. Ja he tuntevat oikeutenaan tietenkin sanoa asiasta jos pussi puuttuu.
Mutta voinko samalla tavalla sanoa roskaajille. Toisten lapsiahan ei saisi ohjeistaa muut kuin vanhemmat, mutta millaista mallia lapset saavat jos aikuisetkin heittävät kaiken vain maahan. Kyllähän se purkka on pieni, kuka sitä huomaa? Mutta jos jok'ikinen heittäisi jokaisen roskansa maahan miltä kaupunki näyttäisi? Aivan.
Mutta entä jos jokainen laittaisi roskansa roskiin, eivätkö kaikki nauttisi enemmän? Isoja ihmisiä ja nuoria ei voi komentaa ilman että 157cm tyttö saa kuulla oikeutensa kirosanojen kera, mutta vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen että Roskaaminen kielletty. Jokainen meistä valittaa roskaamisesta, mutta kuinka moni oikeasti tekee asialle jotain ja laittaa sen roskan roskikseen? Tai vie pullot kauppaan eikä viskaa kaljapulloja teiden reunaan missä ne ovat harmiksi myös koirille että muille eläimille.
"Älä ruoki lintuja sekä eläimiä" -kyltti voisi olla paikallaan kadunkulmiin. Sillä roskatessasi teet juuri sitä, ruokit eläimiä että luontoa väärin. Kulutamme aikaamme ja energiaamme itseemme, miksi luonto on niin vaikea.
Tosin elämme aikakaudella jossa on on tapana, että joku toinen korjaa toisen jäljet. Sitä vartenhan siivoojat ovat. Yksi teinipoika tokaisi sen minulle kun pyysin häntä kaupassa nostamaan pizzapaperinsa. Sanoin hänelle takaisin ettei se pahaa tee jos autat toista hänen työssään.
Tosin, onhan tämä aikakausikin se kun autamme muita vain jos se hyödyttää meitä. Ai kuinka mukavaa siis onkaan elää tällä aikakaudella.
--
::Päätin hemmotella mun rakkautta kotiin tullessani luulla::
Olipas taas järkevää kirjoitusta. Mutta mua kiukuttaa koska käsi huutaa tuskasta ja töissä oli aivan kaamea päivä. Pullokone hajos ja oli juostava kokoajan. Mut onneks tiesin että kotiin tullessani mua odottaa ihana pieni pallero jonka saan kainaloon ja kiukun pois.