Huomenta.
Seuralla on kyllä huomattava vaikutus työntekoon, huomasin sen taas eilen. Kun oikeat ihmiset ovat töissä tietää asioiden sujuvan hyvin ja itselläkin olevan paljon parempi mieli. Eilinen oli täydellinen todistus siitä.
Vaikka kättä särkikin välillä aivan palamispisteeseen asti, minulla oli hauskaa. Vaikka yksi asiakas haistatti minulle paskat (anteeksi kielenkäyttöni) koska pyysin nähdä henkilöllisyystodistuksen, minä hymyilin. Vaikka itsekkin olisin voinut kirota tietyissä paikoissa, en edes ajatuksissani tehnyt niin sillä minulla oli mielettömän ihana päivä pitkästä aikaa. Tällaisinä hetkinä voisin jopa huokaista ja sanoa rakastavani työtäni. Ja ei, en olisi malttanut lähteä pois ja harmittelinkin kun aika meni aivan liian nopeasti. Aika todella lentää kun on hauskaa.
Päivä alkoi tietenkin tavaalliseen tapaansa, ulkoilua, sarjoja sekä aamupalaa sisältäen. Ja tietenkin jo aivan vakio jutuksi muodostunut juttu, Camillan soitto hänen mennessään kouluun.
Olin aamulla aivan puhki, olin jo päättänyt mielessäni synkistellä ja viettää 'en tee mitään' -päivän, mutta päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ohjaistaa Camilla oikeaan bussiin ja kaartamaan minun luokseni. Tai no, aika lähelle, omenalle asti. Ja jotain ihmeellistä oli tapahtunut sillä Camikaan ei valittanut mitään, vaikka kokonaismatka-aika olikin bussilla n.45-55min. On se ihmeen kaukana kyllä leppävaara täältä matinkylästä. Tai toisinpäin. Matinkylä leppävaarasta. Kukin sanoo sen tavallaan riippuen missä roikkuu.
Tarkoituksenamme oli käydä vain syömässä ja höpisemässä, mutta koska vettä tuli kuin Esterin takapuolesta hienosti sanottuna ja Camipupu oli varautunut vain sandaletein (??) sekä ohuella neuleella päivään, meidän oli pakko käydä kaupoissakin. Mutta tietenkin vasta sen jälkeen kun olimme olleet taas 'hyi yök en syö' -asiakkaita Hesburgerissa. Josta teemme valituksen ylemmälle taholle sillä normaalista poiketen, salaatissa ollut katkarapumäärä oli aivan liian minimi kahteen annokseen jaettavaksi. Kippasin siis melkein kaiken Camille hänen katkarapumieltymysistään johtuen. Kostoksi nappasin parit sipulirenkaat.
Kaupoilla on kyllä ihme vaikutus ihmisiin, se voi saada masentumaan tai innostumaan. Se voi nostattaa kauhukuvia että pumpulilinnoja silmiin. Minulle tapahtui nämä kaikki.
Ensiksikin löysin vihdoinkin toppaliivin, karvahupulla varustettuna, jollaista olen etsinyt viimeiset viisisataa vuotta, ja jota oli sovittamisen jälkeen aivan mahdotonta jättää roikkumaan rekille yksin xs-kokoisena isojen joukkoon. Tunsin yhteyden heti takkiin Camillan pakottaessa sen minulle päälleni. Oho, ostos tuli. Vaatteiden sovittaminenkin pitäisi kieltää lailla, ainakin niiden kivojen, sillä mitä yleisimmin se johtaa itse ostotapahtumaan. Tämän vuoksi olenkin suosinut paljon nettikauppoja. Voin jo mielessäni nähdä kuinka vaate ei istu, reaaliostokset ovat toista. Ei voi valehdella.
Sitten se katumus. Päätimme vain käydä kurkkaamassa GUESS:illa laukkuja ja kelloja, mutta kappas vaan, mikä siellä laittoi silmään niin että oikein kuulin enkelkuoron. Laukku johon mahtuisi aivan loistavasti minun minikannettavani. (Ja sehän laitetaan mahtumaan Cami!)Miksi katumus. Koska olin ostanut jo Gollan laukun minikannettavalleni. Nyt se näyttää aivan tyhmältä. Kauankohan sen ostamisesta on jos palautus olisi mahdollinen. Tosin siinähän tuli se vuoden takuukin niin voisin käydä valittamassa että se ei toimi sillä se ei saa minun korvissani enkelkuoroa laulamaan.
Harkintaan siis tämäkin asia. Katsotaan jos viikonloppuna olisi aikaa käydä kaupoilla. Siis vain palauttamassa, ostamiseen säästetään sitten seuraavat viisisataa vuotta. Koska jos mä saan hankittua sen laukun, on siihen hankittava myös kuosiin sopiva päiväkirja. Sit voisin aloittaa koulunkin, sillä samalla kuosilla löytyi penaaleitakin.Ja nyt tuli tuplakatumus, miksen mä tajunnut tätä kaikkea silloin kun olin jo koulussa? Silloin oli varmaan takuulla vielä kivempiakin malleja (oisko mahdollista?) Oi jälkijuna viisaus olet kamala.
Nyt kaduttaa ylipäätänsä olla nainen.
