Taitaa olla että toisten ihmisten toimeliaisuus saa itsenikin toimimaan. Kun siskoni muutti upouuteen asuntoon iski itsellänikin sisustus ja asunnon laittamis olo. Sitten tulikin hankittua kaikki mitä viimeisen puolenvuoden aikana piti hankkia, hieman myöhässä mutta tulipahan hankittua vihdoinkin.
Eilen olimme pakkaamassa tavaraa Camillan entisellä asunnolla ja nyt aamulla huomasin itsekkin järjesteleväni vaatekaapin perukoilta löytyneitä tavaroita. Syy suureen järjestelyyn alkoi oikeastaan etsintäreissusta, sillä etsin Camillalle kameran laturia (mikä ei vielä löytynyt) ja seuraavaksi olinkin keskellä kaaosta.
 |
| ::Kaaos:: |
Suurimman osan päätin surutta vain heittää roskiin, missä koskaan tulen tarvitsemaan enää kannettavaa CD soitinta, joka ei edes toimi. Tai ikivanhaa taiteilijapakkausta minkä hetken mielijohteessa ostin, tarkoituksenani oli valmistaa pakkauksen kuvassa oleva kipsitaulu. Suurin osa maaleistakin vaikutti jo kuivuneen. Roskiin siis.
Muistot pidin tallessa tutussa laatikossa mutta siirsin vanhat päiväkirjani ja kalenterit omaan laatikkoonsa. En tiedä milloin koskaan tulen niitä vielä lukemaan mutta nyt selaillessani löysin jo sivun johon pitää palata, sen otsikko oli "Syitä miksi rakastan Tuutikkia".
Tulihan sitä tietenkin törmättyä myös tavaroihin jotka joutaisivat roskikseen mutta en vain raaski, en koskaan tosiaankaan tule enää käyttämään vanhaa sirkuskoulupukuani joka on väreiltään vihreäliilaa, mutta en vain voi sitä poiskaan heittää. Tunnearvoa. Jos joskus vanhana muistelen kuinka ennen taivuin notkeaksi, kuten jo nyt muistelen. Tahtoisin notkeuden takaisin.
Lopputuloksena oli kaksi isoa pahvilaatikollista roskia, vanhoja laukkuja roskiin sekä 6 kotilaatikkoa siirrettäväksi vaatekaappiin. Ja laatikoita olisi saanut olla mielestäni enemmän, nyt en saanut vanhoja kirjojani sekä koulukamppeita laatikoihin ja kai se vanha kynttilälaatikkokin pitäisi käydä läpi. Varmaankin sekin laatikko menee suoraan roskikseen. Miksi ihmeessä olen säilyttänyt kynttilöitä jotka tuskin enää edes palavat?
Ensi viikolla siis on ostettava lisää laatikoita ja järjesteltävä vielä hieman, jos jotain saisi vietyä jopa tyhjään verkkovarastoonikin. Tai tyhjä ja tyhjä, ainoat siellä tilaa vievät ovat autonrenkaat. Ehkäpä sinne siis mahtuu.
Nyt joku voisi tulla vain kantamaan nuo toinaa täynnä olevat pahvilaatikot roskikseen. Tulipahan sekin huomattua että koira kainalossa ei oikein ole mahdollista saada sitä pahvilaatikkoa vielä syliin. Tällaisina päivinä toivoisin että koirani kävelisi rapussa ilman liukastelematta.
Tai ainahan sitä voi toivoa että nyt kun olemme matkalla Saloon perheeni kanssa, laatikot olisivat salaperäisesti vain kadonneet! Kunhan vain ei takaisin sinne vaatekaappiin.
