”Jokos mennään
jonottamaan?”
Alkuviikon lehdessä, oli ilmoitus joka sai Mamman
innostumaan. Lankoja tarjouksessa 1e/kerä, 5per asiakas! Ja se tarjous on tänään.
Nyt kun minä olen täällä, saisimme tuotua 10kerää eli kilon kotiin, jos vain
värit ovat hyvät. Ja ovella olisi oltava ajoissa ennen avautumista.
Tämän kuullessani näin kyynärpääni ja vikkelät
jalkani luovimassa tieni läpi mummolauman joka jonottaisi ovien aukeamista kuin
nuoriso Justin Bieberin lippuja. Ovien avautuessa heittäytyisimme kukin
parhaiten näkemällämme tavalla sisään, kukaan ei säästyisi rollaattorien ja
kainalokeppien iskuilta. Ilmassa ei soisi linnunlaulu vain kirosanojen soinnut
jokaisen yrittäessä olla ensimmäinen. Jos olisimme piirroshahmoja, joku olisi
jäänyt jalkoihin renkaan jäljet selkeästi selässään.
”Mä
arvasin et siellä on ämmälauma oven takana!”
Ja niin olimme mekin, kymmentä vaille yhdeksän,
emmekä olleet ensimmäisiä. (Ou jeah Cami,
me jonotimme kaupan oven takana avautumista!) Ihmeen kiivaita nämä kutojamummot, yksikin
yritti meitä jonoon saada saapumisjärjestyksessä. Kyllä teki mieli hypätä
kiivaasti ovien auetessa sisään ja tunkea lankojen luokse. Siihen tosin olisi
vaadittu että olisin tiennyt niiden sijainnin.
Viimeisen kilon taisimme viedäkin, ei siellä sen
suurempia eriä Nalle-lankaa ollut. Kauniin vaaleanvihreä on tuo väri, vieläkin
pähkäillään miten sitä kutsuisi. Mamma pitää sitä limenä, minä ehkä hiukan
minttuna? Mamman silmiin (tai
väritietämykseen :D) nyt ei kuitenkaan liiaksi kannattaisi uskoa, piti
vaaleansinistä sytkäriä lilana.
Nyt sitten lepäillään loppu ilta, pieni iltalenkki
jossain vaiheessa kunhan omenataskut on ensin syöty ja kahvit juotu.
Inhottavaa kun tämä oma olo verottaa vierailua,
kokoajan minäkin olen makaamassa. Tulisi flunssat ja väsymys talvella, ei
silloin kun aurinko paistaa. Vuohesaaressa olisi kiva käydä, ja sienimetsäkin
houkuttaisi, vaikka en sieniä tunnistakaan. Sienihimoon helpottaa tosin Mamman
naapurin juuri äsken tuomat herkkutatit, ties mitä niille keksimmekään tehdä!
