30. elokuuta 2013

Nirppanokka nettitikku

Taas, tai oikeastaan vihdoinkin, Mamman luona Salossa. Tarkoitus oli tulla tänne markkinoiden aikaan, ja jos olisin edes vilkaissut suurta ja mahtavaa googlen tietoutta tässä asiassa, ei olisi itselläni mennyt kuukaudet sekaisin. Ja eikä Mamma oli katsonut minua kuin tärähtänyttä. ”No ei nyt syysmarkkinat elokuun lopussa ole!” Niin, vasta sitten kuukauden päästä.. Ja Mammaltakaan en oikeaa tietoa saanut kun pidin tulemiseni salassa. Pikkasen kyllä ihmettelinkin miksei se iltapuheluissa yhtään touhottanut markkinoista. Olisihan eilen ollut iltatori mutta uusi tangokuningas ei meitä sinne houkutellut, ainoastaan lähi grilli houkutteli meidät hakemaan sieltä ruokaa.
”Välilä tulee niin kamala mieliteko ranskanperunoihin!”

Toisaalta jos olisin tiennyt markkinoiden oikean ajankohdan, en olisi täällä nyt. Vaikka ehkä en markkinoiden aikaan enää pääsekään, on täällä aina niin ihanaa. Kunpa voisin tuoda sen tunteen näytölle, mitä tunsin kun olin päässyt viimeisestä tunnelista ulos, ja viimeinen suora häämötti. Jalkakin taisi painaa kaasupoljinta hieman kovemmin, niin kiire koko kropallani oli tulla sinne missä onni vain kasvaa.

Nyt siis olen täällä, nettiyhteyteni takkuillessa viiden sekunnin välein. Ajatuksenahan oli hakea uusia työpaikkoja urakalla ja kirjoitella enemmän, mutta unohdinpa kuinka huono yhteys täällä on. Miten kaupunkialueella voi verkko reistailla? Snobeileeko yhteyteni näin maaseudulla? Tosin eihän tämä maaseutua ole, melkein Salon keskustaa.  

No mutta huonoine yhteyksineni olen täällä, flunssaisena. Luulin eilen, että jo viikon kestänyt kuumeinen olo olisi kukistettu mutta se tarttui minua kiinni repäisevällä otteella tullessamme kaupasta tänään kotiin. Ehkä ei eiliset iltalenkitkään viluisena auttanut asiassa. Mutta olipavathan (onko tuo edes sana?) koirat väsyneitä illalla niin monien kävelyiden jälkeen. Saunakin jäi nyt meiltä väliin kun en viitsinyt riskeerata liikaa.

Saunan jälkeen Mamma sitten himoitsi taas ranskalaisia, joten lähdin hakemaan Hesburgerista meille päivällistä. Kanafileiden poistuttua valikoimasta, houkuttelin Mamman kokeilemaan fish&chips –annosta johon hän rakastui täysin. Jaksaa vieläkin ylistää sitä. Ihana, joku mistä Mamma ei valita! :D

Skippo tilanne: Mira johtaa 4-3