Luulisi että aikuisikään mennessä, ne
vanhat tunteet ja uskomukset yläasteajoilta olisi jo kaukana. Mutta ei, ne
samat toteamukset iskevät pitkään ja lujaa päin naamaa. Vain kauniit pärjäävät.
Yläasteellahan se oli jo tuttua, kauniit
saavat kaiken, hyvät arvosanat, ystävät, -onnellisuuden. Kauniit klikit ja
yksittäiset henkilöt määräävät miten kuuluu puhua, pukeutua ja elää. He saavat
päättää millainen ihminen sinä olet, ja miten sinä tulet vaikuttamaan
maailmaan. Miten sinä menestyt, ja miten sinusta pidetään. He päättävät oletko
sinä oikeanlainen vai totally out.
Viime aikoina, tai ainakin viime päivinä
pieni (pyöreä) peikko on vallannut
mieleni. Se ei ole mikä tahansa peikko, vaan se tietyn värinen –vihreä. Kateus
on rantautunut mieleeni ja sitä myöten olemukseeni. Jokainen varpaanikin tuntee
sen, sen ärsytyksen, surun ja suuttumuksen. Ja kaikki kietoutuu siitä syystä
ympäri minua, koska en ole kaunis. En ole tarpeeksi kaunis tämän maailman
vaatimuksiin, sillä vain kauniit
pärjäävät.
Jos olet kaunis sinusta pidetään, jos
elät täydellistä chicklit –elämää, sinusta ollaan kiinnostuneita. Jos vielä
avaat kantesi koko maailmalle sinä pääset pitkälle, saat loistavan
tulevaisuuden –täysin tyhjästä. Näkeekö jo pitkälle kateuteni kohteen?
Muotiblogistit. Nuo kauniit, aikuisiän suositut. Heillä sanojensa painotus on
muodissa ja he tahtomattaankin määräävät uudet vaikutteet. Heillä on enemmän
sanavaltaa ja vaikuttavat ihmistenmielipiteisiin paremmin kuin aamupäivän
lehdet. Muoti ja kauneus on in tässä maailmassa jossa paetaan todellisuutta.
Minulla ei ole mitään heitä vastaan,
älkää ottako tätä näin. Minä olen vain, no erittäin kateellinen. Kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntäni, ja jos
saisin tehdä sitä elääkseni, eläisin unelmaani. Ja kun huomaan jonkun toisen
tekevän niin, heijastan sen heti puutteisiini. Jos vain olisin syntynyt
Lumikkina kääpiön sijaan, tai edes saanut puolet siitä kauneudesta jota
siskollani on.
Onko kauneus nykyään merkki siitä, että
tulee elämään unelmaa? Vaikka se olisikin jonkun toisen.
