Se tuli itselleni taas aivan huomaamatta, kuin
puskista joku sanoisi. Nimittäin vuodenajan vaihtuminen. Vaikka kuinka
haluaisin ajatella, että vielä on kesää jäljellä, tuntuu tuuli silti
viileämmältä ja ajovalot näyttävät loistavan kirkkaammin illan hämärää vasten.
On ne hellemekotkin laitettava sinne kaapin perälle. Omasta mielestäni syksyn
tuntuu jo tuoksusta, huomaako joku muukin sen? Ilma tuoksuu kostean viileälle
ja samalla jollekin uudelle.
Itselläni se tuoksu tuo mieleeni riparin jälkeisen
ajan ja viimeisen peruskouluvuoden alun. Viikonlopun Iltasanomat kirjoitti ysiluokan
olevan koululaiselle rankin, ja ainakin itselleni se oli. Menin läpi monien
muutoksien kun päätinkin liittyä siihen ryhmään jota ei kiusattaisi vaan olisi
cool, siihen joka kuuluisi muihin. Ensimmäiset suudelmat, kännikokeilut ja
tupakan maistelut. Oman elämänsä värittäminen tarinoilla, jotta itsestään
tulisi kiinnostavampi. Oi kultainen
nuoruus, minkä kaiken muuttaisinkaan jos voisin. Silloin minusta kuoriutui
jonkin lainen kameolontti Tein, pukeuduin, puhuin miten minun odotettiinkin,
ulkoiset paineet olivat minulle aivan liian kovat.
Nykyään uskallan onneksi seisoa enemmän omien
mielipiteideni takana, uskallan pukeutua vaatteeseen mitä ystäväni voi inhota,
vaikka tuntuuhan se vielä kapinoinnilta systeemiä vastaan. Jos joku muukaan ei
pidä siitä niin eihän sitten minunkaan. Mutta enhän minäkään tosin pidä
kaikista muodin yms saralta, mitkä voivat taas olla pinnalla. Ennen ajattelin
itseni olevan outo kun mielipiteeni erosivat muista, nyt vasta tiedän ja
tunnen, että se liittyy vahvuuteen. Vahvuuteen kuulla oma äänensä ja puhua
sillä, kuiskaamatta.
Herääkö muille muistoja vuodenaikojen tuoksuista?
