24.02.2007
Minun elämä on kuin minun vaatekaappi. Mustavalkoinen.
Tai pikemminkin musta johon sekoittuu harmaita sävyjä, sekä jossain kohdissa
voi vilahtaa valkoinen raita. Eli loppujen lopuksi ei kovinkaan musta
valkoinen. Ei valkoista, vain musta johon sekoitettu sen eri asteita eri
muodoissa ja eri mitoissa. Jotkut, niin kuin itsekin sanoisivat tylsä,
tavallinen. Ei mitään seikkailun makua. Ei tunteita. Ei mitään. Musta voisi
merkitä samaa kuin tyhjyys. Jos hyllyt olisivatkin mustan väriset, tyhjyyden
väriset, ei sieltä löytyisikään mitään. Tyhjyys ammottaisi takaisin kun sinne
katsoisin. Sama tyhjyys heijastuisi silmiini. Ei mitään tunnetta kun katson
vaatekaappiini, ei mitään tunnetta kun katson elämääni.
Jokainen voi vierailla vapaasti vaatekaapissani ja
todeta saman kuin minä. Kyllä kaapistani väripilkkujakin löytyy, mutta ne ovat
niitä vaatteita joita laitan päälleni, mietin, ja otan saman tien pois. Jos
erehdyn pitämään sitä liian kauan päälläni, en ole minä. En ole turvassa.
Kaikki on väärin. Joten tunnun valitsevan aina sen saman mustansävyisen paidan
päälleni, ja samat farkut mitkä minulla oli viikkoja sittenkin jo jalassani.
Kuulostaako tylsältä? Minä näen sen turvana. Tiedän että niissä minulla on hyvä
olla, minun ei tarvitse miettiä peilin edessä ahdistunko kohta, vai olenko taas
tasapaksu tylsä minä koko päivän. Valitsen jälkimmäisen. En ole hyvä muutosten kanssa.
Minun elämäni perustuu tosiasioihin, en edes muista
milloin olisin viimeksi haaveillut. Miksi edes haaveilisin? Totuus iskee
kumminkin minua päin naamaa joka ikinen päivä. Joten miksi kuluttaa yhtäkään
ylimääräistä minuuttia haaveisiin, mitkä ei kumminkaan toteudu. Ai mistä tiedän
etteivät ne toteudu? Koska minun elämäni on mustavalkoista. Ei mitään
salaperäisyyksiä. Vain kylmiä totuuksia. Minusta on tullut ihminen joka ei
jaksa muiden ihmisten seuraa. Minusta on tullut erakko. Viihdyn mielummin yksin
ajatusteni kanssa, kuin ihmisten seurassa jotka puhuvat vain pitääkseen ääntä.
Tai puhuvat niin sanotuista ongelmistaan. Jos joku kysyy minulta jotain vastaan
tietenkin kohteliaasti. Puhun kun minua puhutellaan, vastaan jos minulta
kysytään jotain. Puhun vain jos haluan sanoa jotain, mutta en puhu ellei minun
tarvitse. Minun ei tarvitse avata verhoani kenellekään. Huomaan kumminkin kun
minua puhutellaan, sen jälkeen minua ei kuunnella. Joten puhumisessa ei ole
järkeä. Ei kukaan kumminkaan osaisi vastata kysymyksiin joita haluaisin kysyä,
ei kukaan kumminkaan jaksaisi kuunnella sitä mitä minulla olisi sanottavana.
Joten parempi yksin kuin ahdistunut seurassa. Pakenen ihmisten ääniä, heidän
nauruaan ja heidän huutojaan.
Mutta silti minulla on velvollisuuksia muita ihmisiä
kohtaan joita pitää täyttää. Minun pitää olla vahva, seisoa jaloillani. Minä en
saa valittaa, en itkeä. En tuntea. Minun pitää olla se kuka ei horjahda, se
joka pitää langat käsissään ja tarvittaessa ottaa uuden langan käsiinsä. Minun
pitää olla näkymätön, mutta silti esillä jotta muut voivat laittaa tuskansa ja
huolensa minun harteilleen. Minulle ei koskaan sanota ”sinä voisit”
”haluaisitko”, minulle sanotaan ”sinun pitää”.
Ihmiset ovat tottuneet siihen, en voi muuta. Jos joskus kapinoin minulle
valitetaan, että en ole oma itseni tai muuta vastaavaa. Ja ahdistus tulee
takaisin kovempana vain itselleni. Tekisi mieli välillä syyttää muita
jokaisesta erheestäni, mutta lopulta kaikki palaa takaisin vahvempana kuin
koskaan. Minä itse tähän itseni sain.
Ja tällä hetkellä haluan kuolla. Vihaan itseäni.
Jokaista solua, jokaista lihasta. Ennen kaikkea, kaikkea tätä mitä olen. Olen
heikko, epäonnistuja, läski. Olen ruma
enkä koskaan tule olemaan mitään muuta. Mutta nyt on kaiken muututtava, aion
saada kontrollin takaisin. Silti hymyilen kulissien takaa, kudon uuden verkon
valheista. Kukaan ei pääse ennen kuin onnistun. xkg täältä tullaan. Vihaan
itseäni vihaan vihaan ja vihaan. Kuolisin pois olisi helpompaa. Kuolisin pois
ja kaikilla olisi hyvä olla. Kuolisin pois. Kuolisin kuolisin jos vain
pystyisin. Kuolisin ellen välittäisi. Kuolisin ellei sinun takiasi kyynel
vierähtäisi poskelleni. Koska sinä olet ainoa joka saa minut enää mitään
tuntemaan. Sinä olet tähteni. Sinä olet elämäni. Sinä olet Misa.
