8. tammikuuta 2012

Kylmä kirkastus


Kylmä. Aivan liian kylmä. Misakin jäätyi aamulenkillä, vanhemmillekkin vein sen käärittynä fleecehuopaan. Sellainen koira kuin omistajansakin, vilukissoja.

Lauantaina paettiin kylmyyttä äidin kanssa ostoksille Selloon. Minä löysin ne mitä menin hakemaankin, vaikka harmittamaan jäikin, ettei kirkkaan pinkkejä ja persikan värisiä pitkiä toppeja ollut oikeita kokoja. Perjantaina pitääkin siis poliajan jälkeen mennä metsästämään helsingistä oikeita kokoja. Kirkkaat värit tuo ihanasti piristystä synkkään ja kylmään talveen.

Viikonloppuna ollaankin sitten otettu käyttöön ruotsista ostetut persikan väriset farkut, ihan vain talven piristykseksi. Oli kyllä outoa kuljeskella niissä kun olen niin tottunut vain tummiin väreihin housuissa. Hirveästi tekisi mieli alkaa pitämään hameita jo, mutta kylmyys on aivan liian kova joten on vain odotettava kevään tuloon.




Hamehalua saan onneksi helpotettua seuraavina viikonloppuina, sillä kuukauden loppuun saakka jokaisena sunnuntaina on syntymäpäivät tiedossa, miten ikinä kestänkään! Todella monella läheisellä on synttärit nyt juuri tammikuussa, en ymmärrä miten ne kaikki on onnistunut pakkautunut samalla kuukaudelle.

Ja huomenna on myös rakkauden synttärit! Koirani Misa siis täyttää 6vuotta. Äidin kanssa jo suunniteltiin maksalaatikkokakkua joka koristeltaisiin prinssinakeilla, kruunukasviksilla sekä raejuustolla. Taitaa tosin jäädä vain suunnitteluksi, sillä muita syöjiä kakulle ei taida löytyä kuin tuo pieni sika, [joka tosin söisi varmaan koko kakunkin] joten saa tyytyä vain raejuustoon. Terveelliset elämäntavat koirallekin.

Jospa ehkä kuitenkin hakisi huomenna kaupasta jotain yllätysherkkua lihatiskistä sille, synttärithän on herkuttelua varten.