Kun
päivissä ei ole rytmiä, todellisuus ja unimaailma sekoittuvat helpommin
toisiinsa. Miettiköhän ihmemaan Liisa oliko se unta vai totta kun putosi
kaninpesään. Tulipahan mieleen että se kirja pitikin lainata kirjastosta.
Muutama
yö sitten näin unta että rappukäytävän ilmoitustaulu oli siivottu, se oli aivan
tyhjä. Aamulla ulkoilemaan lähtiessä olikin pohdittava tovi, olenko
todellisuudessa vai unessa, kun ilmoitustaululla olikin papereita. Ja viime
yönä olin syöttänyt isille muumisuklaapatukan, nyt aamulla se oli vieläkin
eteisessä. Lisäksi ihmettelin miksi minulla on punaista sormissani, kunnes
muistin eilen lakanneen kynteni. (Hyvä
lakata kynsiä joita ei edes ole.)
Joskus
on vedettävä rasti seinään kun olen ottanut lääkkeeni, vain jotta minulla olisi
todistusaineistoa. Jos vaikka epäilen myöhemmin tekemisiäni. Kun vaan muistaisi
välillä mikä rasti olikaan se tämänpäiväinen. Vai oliko sitä edes.
Onneksi
sentään kirjan lukeminen ja ristikoiden täyttäminen onnistuvat. Ne eivät vaadi
muistamista, kirjassa oikeaa kohtaa on näyttämässä kirjanmerkki ja ristikoissa
kynä on merkannut jo aivojeni ratkaisut.
