Voi luoja ja voi perhanan perhoset.
Onhan tässä pitänyt kirjoitella jo
aikoja sitten mutta jostain kumman syystä
ajatukset on harhailleet omiaan viime päivinä. Töissä olen
vuorovastaavan silmien alla (ja naurun aiheena) kiukutellut kun
kesken tekstiviestin on lähdettävä kassalle juoksemaan. Voi
minäkin osaan tehdä tuhmia töissä!
Mutta
palataanpa alku viikkoon ja silloiseen jännitykseen. Perhoset olivat
jo aikapäiviä sitten muuttuneet sudenkorennoiksi tai isoiksi
linnuiksi, sillä tiistaiksi minulla oli Nipsun kanssa sovittuna
treffit. Kävimme kahvilla, tai no kaakaolla ja teellä, ja miten
ihmeessä joku tapaaminen tuntua täysin luonnolliselta? Ja en ollut
tajunnutkaan kuinka pitkä hän on, tai minä lyhyt, pääni ylettää
juuri ja juuri kainaloon!
En ole
uusien ihmisten kanssa koskaan uskaltanut olla oma itseni, vaan olen
yrittänyt muovata itseni siihen muottiin mikä toinen minun haluaa
olevan tai olettaa, vaan nyt olin niin hermona etten osannut
esittääkkään mitään. Höpötin ja hölötin kaikennäköistä,
ja ehkä sammakoitakin pääsi suusta, mutta tämä ihminen piti
minusta, ja se näkyi. Mikä on minulle hyvn outoa koska se olen
yleensä minä joka tekee aloitteet suhteiden suhteen.
Tiistain
jälkeen työt veivät illat kokonaan, tai no Nipsulla sillä minä
olin onnistunut keskiviikkona venäyttämään ranteeni
harjoitellessani käsillä seisontaa. Ehkä pitäisi keskittyä
siihen mitä tekee eikä antaa ajatusten harhailla? Mitään ei
ainakaan myönnetä.
Viikon
aikana kuitenkin viestit vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja perjantaina
käytin Tikrua hyväkseni ja käytiin asioimassa Gigantissa. Onneksi
Tikru on vielä niin nuori että vain elokuva kelpasi, Nikon kanssa
varmaan mukaan olisi tarttunut tietokone yms. Mutta ihan mahtava
leffa ostettiinkin, Lego elokuva! Ai suosittelen kaikille, ainakin
meille jotka legoilla pienenä turhailivat kun mitään ei osannut
tehdä. Tuon elokuvan jälkeen olisin ainakin yrittänyt.
Mutta
eilen sitten meillä oli Nipsun kanssa treffit nro 2. Ja niitä
olinkin jännittänyt niin että eilen sainkin monelta ystävältäni
”Miten meni??”
alkavan viestin. Kävin vielä näyttämässä itseäni töissäkin
nahkahameineni että kelpaanko.
Vieläkin
on vaikea uskoa että minä oikeasti kelpaan. Juuri hänelle, niin
samalaiselle kuin minä, Tuutikki sanoisi että kuin sinulle tehty.
Pitkä, ei vietä viikonloppuja juurikaan ulkona vaan mielummin
sisällä elokuvan ääressä. Siis mitä, onko tällaisiä olemassa?
Ja vieläkin vapaana? Tai no toivottavasti ei enää. ;)
