Sirkus oli ihanaa. Miksi ihmeessä
koskaan lopetin? Mitä siitä vaikka vasen kylki onkin arka, ja olen
saanut hierrettyä ihoni rikki jaloista että käsistä, mutta kipu
ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä!
Minua jännitti todella paljon uudet
kasvot, mutta ohjaajamme oli niin pirteä ja mukaansatempaava, että
tuntui kuin olisin ollut jo aiemmin näiden ihmisten kanssa
tekemisissä. Eli en siis ollut tuppisuuna laisinkaan.
Alkuun leikimme hippaa lämmittelyksi,
josta siirryimmekin jonglööraukseen, mikä nyt ikinä ei ole
toiminut minun näpeissäni. Reaktiokyvystä puhumattakaan. Mutta
hienosti moni onnistui kolmenkin pallon kanssa, minä olin
turhautunut jo kahden kanssa.
Lopulta siirryimme käsillä
seisontaan, mikä onnistuu minulta, mutta ei oikein. Sen jo
tiesinkin. Laitan selkääni liikaa notkolle enkä seiso kunnolla.
Mutta mitäs sitä vanhaa koiraa opettamaan uusia temppuja, käsillä
seisonnan oppinut jo viiden vanhana ja siitä lähtien tehnyt sen
väärin hartioin. No ehkä sitä oppisi. On vain helpompaa aina
kaatua siitä suoraan siltakaartoon, tai sitten kun se taas onnistuu,
nyt varmaan katkaisin selkäni.
Puolituntisen harjoittelun jälkeen
siirryimme itse asiaan, eli toiselle puolelle kokeilemaan eri
välineiden välillä. Sisäinen apinani kirkui trapetsia mutta
päätin aloittaa rauhallisesti, ja ehkä kohdata traumani eli
pallon. Trauma siihen liittyen johtuu sirkuskoulukiusaamisesta, mitä
jouduin kokemaan ensimmäiset kuukauteni aloittaessani. Onneksi se
asia saattiin hoidettua, ja löysin mitä ihanimmat ystävät sieltä,
kiusaajiin en halua törmätäkkään.
Mutta seuraavan tunnin aikana pallon
jälkeen kiipesin köydellä melkein kattoon, alastulo vaan ei ole
ollut samanlaista kuin ylös meni. Helpointa olisi vain irroittaa ja
tiputtautua mutta kun pitää opetella tulemaan oikella tyylillä
alas, noh ehkä silloin olisivat nämä hankauksetkin jalassa jääneet
saamatta.
Kokeilin myös trampoliinia ja tankoa,
mutta lemppareikseni edelleenkin yli muiden kipusivat trapetsi ja
kangas. Kankaalla tein vanhan vaippa tempunkin, se ihanuuden tunne
mikä oli sen jälkeen. Treenien jälkeen lähdinkin autolle
hymyillen, ehkä hieman kivuliaanakin, mutta erittäin onnellisena.
Nyt huomenna taas uudet treenit ja koitan ottaa kevyemmin.
Innostuksen laukaisemana olen nyt
jokaisena päivänä venytellyt enemmän kuin normaalisti, ja on
ihanaa nähdä kuinka nopeasti tämäkin vanha ruho notkistuu.
Niinkuin ohjaajammekin sanoi, jouluna on aivan eri kuviot monella,
otamme jopa 10ystävää mukaan lankkukävelylle. Eli marssimme
lankkuasennossa ystäviä mukaan ottaen.
Leikkimielistä, hauskaa, ei liian
vakavaa ja kilpailuhenkistä, urheilu minun makuuni. Jos noin hauskaa
voi edes urheiluksi kutsua!
