Kummisetäni ja isäni tapasivat 70-80
luvun vaihteessa, siskopuoleni ollessa vielä pieni. Polut kohtasivat niinkin
yllättävästi, että isäni muutti siskoni kanssa kummivanhempieni seinä
naapureiksi. Ja siitä ystävyys alkoi, joka jatkui aina näihin hetkiin saakka.
Nyt kummisetäni on tuonpuoleisessa ja kuten sanotaan, ihmisen poistuminen tästä
elämästä herättää uudenlaisia ajatuksia elämästä, ja asettaa asiat uusiin
näkökulmiin.
Minä, ihminen joka ei itke, menetti
muutaman kyyneleen siunaustilaisuudessa ja sen jälkeen vessassa, kuunneltuaan
niin kauniita sanoja ihmisestä jota ei lopuksi tuntenut niin hyvin kuin olisi
halunnut. En tiennyt hänen pitävän kukista, ja sitä kuinka häntä kutsuttiin
jopa puuhapeteksi, sillä hän touhusi aina kaikkea. Oli mökkiaamuja jolloin ukki
löytyi katolta maalaamasta, muiden syödessä aamupalaa.
Isänikin kertoi tarinoita yhteisistä
naapurinajoistaan. Siitä yöstä kun isäni oli herännyt ikkunan koputukseen 9nnessä kerroksessa. Kummisetänihän se oli ollut, oman asunnon ikkunasta
koputtanut luudan varrella isäni ikkunaan.
Tämän puolen minäkin olisin tahtonut
kummisedästäni nähdä, mutta minä muistan vain lapsuuteni kuvat johon liittyivät
alkoholi. Sen tuoksukin sai jo pienestä karvani nousemaan pystyyn, enkä
vieläkään pysty esimerkiksi haistamaan alkoholia, muistamatta huonoja muistoja
siitä. Lapsuudessa nähtyjä kömpelyyksiä jotka eivät olleet huvittavia verineen
ja tappeluineen. Vaikka se tekikin monista hauskoja, minä vain pelkäsin,
pelkäsin sitä alkoholia. Opinkohan koskaan suhtautumaan siihen kuten muutkin,
vain juomana.
En siis tarkoita että kummisetäni olisi
juonut liikaa tai että muistikuvissa olisi aina tapahtunut jotakin kauheaa,
muistan vain että hän kuulosti puhelimessa aina siltä kuin olisi juonut
alkoholia, vai sekoitanko nyt hänet siskoni kummisetään, jonka muistoihin
liittyy myös alkoholi. Lapsuuden muistot niin herkästi sekoittuvat toisiinsa.
Mutta jollain oudolla tavalla minun on
ikävä niitäkin hetkiä, mutta eniten minulla on ikävä sitä kummisetää joka
minulla olisi voinut olla, ja jonka olisin voinut tuntea, ja tuntuu että minun
olisi pitänyt antaa sille mahdollisuus, mutta miten?
Tämä sai minut myös miettimään sitä jos,
ja kun, itsekin poistuisi, miettisikö joku minusta samoin, haluaisi korjata
mielensä huonot muistikuvat ja vaihtaa parempiin? Miten voisimme katsoa
toisiamme aina uusin silmin, ilman muistoja ja oletuksia. Miten tutustua joka
kerralla uudelleen ja luoda kuin käärme nahkansa, näkemänsä uudelleen.
Mieti mitä jää kun mä lähden täältä
Ei syytä huoleen
Se päivä ei oo vielä tänään
Mieti mitä jää kun mä lähden täältä
Kun mä kuolen
Se päivä ei oo vielä tänään
[Cheek – Mitä tänne jää]
ps. Hyvää uutta vuotta kaikille, tehkäämme
ensivuonna uusia (hyviä) muistoja
läheistemme sydämiin.
