5. marraskuuta 2013

Tuhnuttaja

Siinäpä oli päivä. Yleensä töissä onnistun hajottamaan aina jotakin, mutta tämä päivä oli poikkeus. Ainoa minkä tuhosin oli nenäliinapaketti, hurraa nuha on tullut tähän ihmiseen. Ja nenäliinapaketista puhuessani tarkoitan siis niitä pieniä, en sentään niagaran putouksena päästellyt menemään (vielä).

Tosiaan viikonloppuna alkanut nuha jatkuu vielä ja voimalla. Mutta kun kuume ole noussut ja ongelma ei ole kuin vuotava nenä, on typerää edes miettiä kotiin jäämistä. Kassalla olen muutenkin altis jo kaikille bakteereille joten voin saman tien iloisesti istua siinä. Toista olisi jos hyppisin palvelutiskillä. Mietimme Gabinkin kanssa mitähän asiakkaat katsoisivat jos pärskisin kohti kanoja ja muita grilli tuotteita. Mutta toisaalta eikö kuumuus juuri tuhoa bacteerit? Haisuli, viisaana ihmisenä sinä tiedät!

Tiedättekö muuten sen tunteen kun tapaa jonkun ihmisen ensimmäistä kertaa ja heti kilahtaa saumat yhteen ja tietää tulevansa sen ihmisen kanssa hyvin toimeen vaikka ensimmäistä lausetta ei ole lausuttukaan? No sellaisen olen saanut tuosta meidän uudesta tytöstä Gabista. Ikäero taitaa olla huima, mutta kummasti olen aina tullut toimeen itseäni nuorempien kanssa. Onhan nykyään se kenen lapsenvahtina olen ollut teininä, tänä päivänä täysi-ikäinen ja yksi parhaista ystävistäni. Tosiaan sitä huomaa mitä vanhemmaksi muuttuu, että ikä tosiaan on vain numero. Tai sitten sitä yrittää tolkuttaa itsellensä väkisinkin..

Mutta tosiaan, nenä punaisena tätä tyttöä viedään. Pari asiakastakin kastoi minut jo Petteri Punakuonoksi, peilistä kun näin itseni niin en tosiaan ihmettele vaikka nenä olisikin onnistunut loistamaan pimeässä.

Pari päivää jos jaksaisi vielä niiskutella, ennen ansaittua vapaapäivää. Ja silloin olisi aivan mukavaa olla suhteellisen kunnossa, sillä aiomme äidin kanssa käydä tutustumassa uusiin kauppakeskuksiin Ainoaan tai Kaareen. Onko kukaan ehtinyt käymään jommassakummassa tai jopa molemmissa? Kumpi olisi houkuttelevampi?

Ja olisiko vielä neuvoja nuhaa vastaan?