19. lokakuuta 2013

Raha - mankeloitu viestiväline?

Työssäni näen paljon erilaista suhtautumista asiaan jos toiseen. Nyt olen kiinnittänyt enemmän mielenkiinnolla silmälle, miten ihmiset suhtautuvat rahaan. Kukaan ei ole itsestään selvyys, pari ala-asteikäistä poikaa jättää minulle aina nauraen 5sentin kolikot, heidän mielestään se ei rahaa ole. Toisella ääripäällä olen tavannut myös asiakkaita jotka miettivät maksavatko kortilla vai käteisellä, mistä summa pyöristyy tasaiseksi. Sitähän säästää kortilla maksettaessa sentin jos loppusumma onkin 19,99 eikä tasan 20. Jos näin tekee aina, ties kuinka paljon tuleekaan säästettyä.

Käteistäkin käsitellään eri tavoin, olen tavannut ihmisiä jotka ovat harmitelleet minulle antaessaan kaksikymppisiä, ettei heillä valitettavasti ole pienempää, aivan kuin heille se olisi tajuttoman suuri. Seuraava asiakas voikin olla virolainen joka maksaa 500 euron setelillä lounasruokansa. Mistä edes sellaisia rahoja saa? Työkaverin kanssa mietimme, että joskus satumme omistamaan tasan 3 sellaista, ja kuinka nopeasti se onkaan pois. Vitsillä (ehkä..) suunnittelimme pakenevamme sen kanssa, harmi vain että tuskin olisimme pitkälle päässeet. Seuraavana päivänä olisikin ollut hauska selitellä pientä kassaeroa.

Mutta niihin suhtautuvaisuuksiin, miten sinä suhtaudut siihen? Kirjoitatko viestejä viiden euron seteleihin vai käytätkö ne mankelin kautta ennen kuin joudut tuhlaamaan sen?