15. helmikuuta 2013

Rakkaushuolia


Olikin sitten ystävänpäivä, tai muu hymyillään tuntemattomillekkin –päivä, minun päiväni oli vain huulenpuremista jotta estäisin itkua tulemasta tai pahimmillaan kokonaan romahtamiseen. Sellainen ihminen jolla ei ole eläintä, tai siihen suurta syvää sydänyhteyttä tuskin ymmärtää tätä tekstiä, mutta minä olin hajota huolesta Misan vuoksi.



Keskiviikkona, ennen kuin lähdin Camin kanssa elokuviin, huomasin Misan siristävän silmäänsä ja ajattelin sen olevan vain unisuudesta johtuvaa, mutta kotiin tultuani silmä edelleen oli melkein kiinni ja sitä pyyhkiessäni Misa vinkaisi, joten huoleni nousi heti ja soitinkin suoraan eläinlääkärille. Aika saatiin onneksi samaksi päiväksi ja tunnin siellä vietimmekin. Lopputuloksena lähdimme sieltä 150e köyhempinä, ja lääkkeet sekä resepti kourassa. Nyt ainakin viikon sitten tiputellaan erilaisia nesteitä silmään ja sekoitetaan ruokaan tulehduskipu lääkettä.



Häpesin sitä paniikkia joka purkautui eläinlääkärillä melkein itkukohtauksella ja mietinkin miksi reagoin niin voimakkaasti, kun kuitenkin mitään vakavampaa ei ollut ja asia huomattiin ajoissa. Sen häpeän vuoksi en saanutkaan illalla enää soitettua Tuutikille joka tietää koirista tuhat kertaa enemmän kuin minä, tai Camille joka olisi ollut onnellinen jos olisin vain itkenyt huoleni pois.

Häpeän yleensäkin itkujani tai hermoilujani, käännän ne aina niin että onhan maailmassa isompiakin murheita ja miellänkin itseni yleensä itsekkääksi jos itken vain omien pienten asioiden takia. Ja toisilla luultavasti on oma elämänsäkin rytmitettävänä ja asioita tehtävänä, etteivät tarvitse minun keskeytyksiäni pienine ongelmine. Joten naama hymylle ja töihin smalltalkia vääntämään, ja yrittämättä olla välittämättä asiakkaista joiden takapuoleen oli luultavammin tungettu kaulin, sillä niin valittivat joka asiasta. Taustamusiikista aina ryppyisiin seteleihin asti. Huonona päivänä voisivat pysyä kotona kuin tulla 5 kertaa kaupassa asioimaan 8 tunnin aikana. Kotona minä ainakin pysyisin.

No eipähän minua heitetty sentään kuitilla, kuten tiistaina eräs asiakas päätti tehdä. Olisihan minun pitänyt ymmärtää ettei hän sitä kuittia tahtonut.

Mutta siihen hermoiluun, kun asiaa sain pohtia eilen kaikessa rauhassa, tai kun pääni antoi siihen tilaisuuden huomasin että luultavammin olin hermostunut koska ensimmäistä kertaa Misan hoito oli kokonaan minun omissa käsissäni, yleensä lääkärit ovat hoitaneet kaiken, sappikivien (vai mitä olivatkaan) puhdistuksesta hampaiden poistoon, nyt tervehtyminen ja oikein toimiminen oli minun käsissäni. Pieni tuskin kynnenkokoinen silmä minun kömpelöiden käsieni hallittavissa.

Voi minun vauvaani, voi minun sydäntäni. Voi minun rakkaus.