Minä lupasin ja minä oikeasti yritinkin. Mutta
tietenkään en pystynyt siihen, siis olemaan organisoimatta. Ja puhun tietenkin
muutosta ja varsinkin pakkailusta. Nyt ne jätesäkkiin vain tungetut lakanat on
revitty jätesäkin uumenista, ja organisoitu laatikkoon josta huomaa selvästi
sen sisältävän petivaatteita. Keittiötavarat ovat lihalaatikoissa, ja kellariin
menevät tavarat on pakattu banaanilaatikoihin. Ettei vain mikään menisi
sekaisin, nyt tietenkin kun olen kaikki melkein keittiöstä pakannut, ruokailen
vain kertakäyttöastioilla (tätä vartenhan
niitä onkin hamstrattu) ja ruoalla mikä ei juuri laittoa tarvitse. Ainoa
mitä en ole pakannut on vedenkeitin. Onhan minun aamuteeni saatava!
Tämän pitäisi olla sitä aikaa kun suunnittelen
innolla kaikkea uutta ja tulevaa, murehtimatta niistä entä jos. Ei ne kuuluisi
edes ajatuksiini. Ajatukseni täyttäisivät vain ihanat sisustusideat jotka
jäävät ikuisiksi haaveiksi niiden mahdottomuuden vuoksi, ja minun kuuluisi ajaa
vain edestakaisin uuden asunnon edustalla vakoillen tulevia naapureita, ja
nähdä auringonpaistetta räntäsateessakin.
En vain osaa nauttia tästä kaikesta, sillä Misansilmätutkailut eivät ole vieläkään lopussa. Kontrolli oli alkuviikosta (hyvästi 100e) ja silmäpaineiden
vieläkin ollessa alhaiset eläinlääkäri ohjasi meidät eläinsairaalaan ihan
kunnon silmäekspertille (hyvästelen jo
valmiiksi 200e). Se tapahtuma sitten tapahtuisi ensiviikolla, jonka jälkeen
olisi ihana vihdoinkin hengähtää. Suunnitella aikani muutenkin kuin
silmätippojen laitto vuoroina.
Tämä kaikki on vetänyt itseni niin
stressaantuneeksi, että masennus yms. oireet ovat vain kasvaneet. Joka aamu
herään hirveisiin vatsakipuihin. Toiset kärsivät pääkivuista, minä oireilen
vatsallani. Töihin on ollut vaikea joka aamu lähteä, ja siellä on ollut vaikea
olla. Normaalisti kestäisin asiakkaat kuin asiakkaat, mutta nyt on ollut
lähellä, etten ole huutanut vakioasiakkaille, tai hajonnut vain kesken
työpäivän itkemään kun olen kolauttanut lantioni johonkin.
Kirjoittaminenkin on vain jäänyt, tarkoitukseni on
ollut kertoa ostosreissusta äitini kanssa. Siitä kun kävimme pitkästä aikaa
kiinalaisessa. Siitä kuinka söin sangollisen kevätkääryleitä.
Ja kirjoittaa siitä kun sain suoritettua kaksitahtoo –tapausta yhden päivän sisällä Camipupun kanssa. Kävimme katsomassa
Hannu ja Kerttu –noitajahti elokuvan sekä syömässä uudet salaatit
Hesburgerissa.
Ei moitittavaa, ja ruokailumme toteuttikin sitä
normaalia kaavaa, toinen tunkee toiselle jotain ja toinen jotain. Minä sain
Camin kananmunan, ja tungin omat krutongit ja juustot toiselle puolelle.
Lisäksi täytin Camin salaattia lisäkatkaravuilla. Minun mielestäni salaatinkin
kuuluu olla tasapuolinen, niin kasvisten kuin proteiininkin puolesta, pupun
mielestä taas katkarapuja ei voisi koskaan olla liikaa. Minä söin siis
salaattia katkaravuilla, Cami katkarapuja salaatilla.
Mutta nyt on yritettävä viettää pari vapaapäivää
asioita hoidellen, ja rentoutuen. Toivotaan siis että tulevaisuus, ainakin
ensiviikon jälkeen näyttäisi valoisammalta. Onneksi sentään ovat nuo kaksi
toheloa käpertymässä syliini ja antamassa lämpöä kun sitä eniten tarvitsisin.
