Laittautuminen
ei koskaan ole ollut vahvimpia puoliani. Ihailen ihmisiä jotka päivittäin
laittavat itsensä kunnolla edustuskuntoon ja miettivät vaatteitaan. Kunpa
minäkin osaisin. Osaan vain nousta sängystä ja katsoa suunnilleen samanväriset
vaatteet päälleni ja etteivät hiukseni sojota joka suuntaan. Yleensä töissäkin
näytän juuri sängystä nousseelta, mitä yleensä tietysti olen. Naamaanikaan en
osaa puhdistaa jokaisena iltana, joten ripsivärikin silmissäni saattaa olla
eilistä.
Joten
kun vastaan tulevat juhlat, olen pulassa. Vaikka edellisenä päivänä olisin
miettinyt mitä laitan päälleni, vaihtuukin mieleni siinä silmänräpäyksessä kun
puen ne päälleni. Ja itse juhlissa kadun valintaani vaihtaa asua. Joskus olisi
ihanaa osata olla naisellinen kuten Cami, tai muuntautumiskykyinen kuten
Tuutikki. Olisi ihana heittäytyä päivä osaavasti prinsessaksi, mutta
prinsessatilaisuudet (kuten
vanhojentanssit) ovat jääneet minun elämästäni pois.
Nyt
viikonloppuna kuitenkin edessä oli synttärit, eivätkä mitkä tahansa synttärit
vaan 18v syntymäpäivät. Päivänsankarin ja minun historiaa ja suhdetta on vaikea
kuvata, mutta yritetään nyt silti. Kun Tua oli 3 -vuotias minusta tuli hänen ja
pikkuveljensä vakituinen lapsenvahti. Vuosien mennessä eteenpäin ja lasten
kasvettua siihen ikään ettei lapsenvahtia enää tarvittu, olin jo saanut kuin
toisen perheen ja läheisiä olemme vieläkin. Tua on siis nykyään pikkusiskoni
että ystäväni. Halusin siis kerrankin heittäytyä naiselliseksi ja laittautua
kunnolla.
Mielestäni
onnistuin ihan hyvin, vaikka meikkaamaan juhlavasti en koskaan opikaan ja etten
saanut värjättyä hiuksiani niin kuin alun perin suunnittelin. Mutta asuun olin
tyytyväinen. Tulipahan ensimmäistä kertaa käytettyä persikan väristä
pitsipaitaa, jonka jo kesällä hankin.
Tänä
vuonna voisikin opetella olemaan enemmän naisellisempi, tai ainakin opetella
käyttämään niitä vaatteita joita ei ole koskaan osannut käyttää, kuten hienoja
mekkoja. Prinsessatilaisuuksia odotellen.
