Hallitsematon hamuaminen

Jumalat ohjasivat minua tänään, kuin tietäen minun repsahtavan vääryyteen. Nimittäin bussikuski ajoi harhaan, joka johti epätavalliseen kierrokseen mikä vei minut paikkaan mihin minua ei saisi päästää. Paitsi silloin kun osaan tehdä siellä jotain hyödyllistä. Nimittäin kirjastoon.


Tunnin kuluttua olin kotona painavine laukkuineni ja kirja vielä sylissäni, sillä en osaa lopettaa. Olen kirjastossa kuin lapsi karkkikaupassa. Kaikki pitää saada aivan heti, en osaa odottaa seuraavaan namipäivään. Onneksi olen nopea lukija, ja ainahan kirjojen lainauksen pystyy uusimaan internetin ihmeellisessä maailmassa. 


Prinsessa päiväkirjojen prinsessa Mia kirjoittaa olevansa kuin Kaunottaren ja Hirviön Belle, aina nenä kiinni kirjassa. Hänen tosin päiväkirjassa. Taidan olla sekoitus molempia henkilöitä. Silti tuntuu etten ehdi lukemaan tarpeeksi, enkä kirjoittamaan tarpeeksi päivittäisiä menojani ylös. Lisäksi vielä kun opiskelen lehtijournalismia, olen entistä kriittisempi omia tekstejäni kohtaan, varsinkin päiväkirjamerkintöjä. Katson niitä kuin uutistekstejä, onko jutun kärki selvä, hallitsenko kirjoitusopin. Vaikka päiväkirjan pitäisi kertoa minusta, ei siis olla täydellinen. Vaikka itse täydellinen haluaisin ollakkin. 


Kunpa tenttikirjoja jaksai lukea niin paljon kuin romaaneja. Muutenkin elämäni on kaikkien sekunttien hyödyntämistä. Aamulla ensin kävelen keittiöön käynnistämään vedenkeittimen, jonka jälkeen voin tassutella eteiseen laittamaan eteisen valot päälle ja noukkimaan oven suusta Helsingin Sanomat. Jos on suihkupäivä odotan kunnes vesi on kiehunut ennenkuin suihkuun menen. Sillä luumut on laitettava likoamaan kiehuneeseen veteen.


Suihkusta tultuani tai en siirryn taas laittamaan vedenkeittimen päälle ja samalla matkalla nappaan kaapista mukin itselleni. Veden kiehuessa otan pöydälle viilin, maidon sekä teepussin tiputan kuppiini. Jos luumut eivät ole olleet tarpeeksi pitkään likoamassa siirryn pöytään teemukini kanssa ja luen hesaria, samalla pakaten laukkuani, merkiten muistiinpanoja, meikaten. Jos tee loppuu kesken tai olen valmis ottamaan viilin luen silti helsingin sanomia tai käyn hakemassa vaatteet laatikoista.


Yleensä olen ehtinyt Hesarin lukemaan jo ennenkuin olen syönyt viilini edes puoleenväliin, jonka takia JOUDUN siirtymään kirjanlukemiseen ja kirja kulkee mukana taas sinne minne minäkin, olinpa menossa keittämään lisää teetä tai vaihtamaan vaatteita. (kyllä, aamupalansyömiseni voi kestää jopa tunnin ja sinä aikana juon monta kupillista teetä.) Yleensä jopa kenkiä pukiessani luen vieläkin kirjaa.


Näin sujuu siis lähteminen kouluun, koulumatka ja koulussa oleskelu ei kylläkään erotu mitenkään tästä. Koulussakin olen levittänyt kaiken mahdollisen tekemisen eteeni, jotta asioiden kirjoittaminen ylös tai tekeminen sujuisi nopeammin. Aikataulutan myös koulupäiväni. Joskus sitä toivoisi lisää tunteja päiviin, jotta voisi enemmän kiirehtiä. 


Tunteet menevät sokkeloiden tietä, ikinä ei tiedä mihin kääntyä, joten näin pidän ainakin yllä yleisen elämäni ilman tunteita. Olen järjestelmällinen ja siinä minulla on suora tie mitä kulkea. Kun vain tunteiden tie yhtyisi pian siihen suoraan tiehen eikä katoaisi kokonaan sokkeloon.