Päämäärään saavuttaessa yksi juoksee rantaan, toinen laittaa internetin valmiiksi, ja yksi taas on ruoan kimpussa. Lisäksi silmät pitäisi olla selässäkin kun vahdittavana on 5 -vuotias energiaa täynnä oleva poika, jolle tuo ranta on kuin kakku läskille lapselle. Niin suuri houkutus että illallakin vielä käy kastelemassa varpaansa, vaikka nukkumaan oli menoa. Ja sitten vielä on nuo kaksi koiraa, josta toinen kulkee niin hiljaa ja hitaasti perässä, että unohtuu ovienkin taakse, ja toinen adhd versio, joka vilahtaa salamana laiturin nokkaan kun juuri luuli sen menneen sisälle.
Ensimmäinen yökin meni mielenkiintoisesti. Nukkumajärjestelyt ja paikat kun olisi hyvä vaihtua yön pimeinä tunteina. Sillä minä menen meistä ensimmäisenä nukkumaan, ja koirat valpastuvat pienenkin liikkeen kuullessaan. Oli se sitten isän yskäisy, Tikrun huokaus tai äidin kääntyily, Rafi on pystyssä nujertamaan suuremmankin vihollisen.
Yöllä sitten taas Mamma on kova kapuamaan ylös ja keittämään kahvia. Minä jo aamuyöstä olin huolissani, jos sitä nyt kahvituttaa ja tekisi mieli paria voileipää, ja se siellä aittassa kärsii nälästä. Melkein aloin yöllä tekemään sille voileipiä ja kahvia viemään termarissa sille oven taakse. Ja aamulla valittikin kun ei ollut nukkunut (äidin ja minun mielestä se ei vaan itse tajua nukkuneensa) ja oli miettinyt syntyjä ja syviä pitkin yötä.
Aamuyöstä siis tosiaan Mamma on yksi ensimmäisistä joka on heräämässä. Samoin isi. Molempien on saatava aamukahvinsa (ja Mamman voileipä) joten viimeistään siinä vaiheessa tuvassa käy pieni kolina ja kalina, mikä sekoittaa koiratkin, ja uhkaa herättää vieressä nukkuvan Tikrun. Meillä kun Mamma osaakin olla hiljaa aamuyöstä, tänään puheli jo yksikseen, ties kenelle. Salossa ollessani hän tekee samaa, selostaa ristikkoakin minulle aivan kuin olisin muka hereillä. Ja tietysti minä olenkin, mutta jos näytän nukkuvalta niin eikö sitten voi olettaa että nukun?
Tikrun herätessä menee televisio päälle ja kovemmat äänet. Minä vetäisin tässä vaiheessa vielä pieniä henkäyksiä sängyssä, mutta eihän siitä mitään tule kun korviin kantautuu puhe ja tulevan päivän puinti. Ja kun kuulee sanat ”koirille hei pitäisi antaa ruoka..” on viimeistään noustava. Jos minä en sitä olisi vahtimassa, antaisivat varmaan viikon ruoat kerralla, tosin herkkujakin täällä on saatu jo senkin edestä, ja vielä ennen aamupalaa! Ei vain meillä kotona tuollainen peli vetele.
Joten mitä saa kun yhdistää pari huoletonta, yhden huolehtivan, yhden hoosaajan ja yhden kontrollikummajaisen. Aivan, kasan kuuroja korvia ja toimintaa.
Ja kuka olikaan se kontrollikummajainen, täällä viittaa yksi punatukkainen tyttö. Minä kun olen jo pannut merkille kaiken missä mikäkin sijaitsee ja suunnitellut miten kaiken pitäisi mennä.
Mutta on täällä ihanaa, siitä ei ole pulaa. Mikäs olisi sen parempaa, kuin nauttia aamu tee ulkona auringon paistaessa ja kuunnellen sitä luontoa. Vaikka sitä hiljaisuutta kestääkin ehkä sen viisi minuuttia, on ne nautittavien arvoisia.
