Elämässäni
on tapahtunut hurja käännös, olen siirtynyt kirjoittamaan isolla kannettavalla
ja pieni on keittiönpöydällä mistä katson sarjoja. Oma päätökseni tämä ei ole,
isompi kone ei vain löydä langatonta verkkoa joten sen on oltava tässä,
olohuoneessa tietokonepöydällä. Voi kyllä, minullakin on nyt sellainen.
Toisaalta
tämä oma paikka rauhoittaa minut kaikesta, olen kuin Sinkkuelämän Carrie
ikkunan ääressä. Tosin minulla ei sitä ikkunaa tässä ole, katselen juuri seinää
mutta ainahan voin katsella parvekkeelta viereisiä puita samalla kun kirjoitan.
Tai makuuhuoneen ikkunasta, josta näkyy viereinen kerrostalo. Ja kun kävin
katsomassa tarkemmin mitä ikkunasta paljastuu, huomasin eräällä parvekkeella tietokonepöydän
ja tietokoneen. Hahaa, jos laittaisinkin ikiomasta kesäsaunastani itselleni
sopivan kirjoitusympäristön? Se kaatuisi vain aika nopeasti talven tullessa,
oli lasitettu parveke tai ei.
Noniin
nythän tässä kävi taas niin, minun piti lähteä kauppaan nyt vapaapäivän
kunniaksi, mutta jumahdin tähän vaikka piti kirjoittaa vain pari sanaa.
Mutta
minulla on nyt siis oma soppeni, paikkani, luolani, hoodini –miksikä sitä ikinä
haluaakaan kutsua. Ehkä kirjoittaminenkin alkaa taas rullata, kun tietokoneen
ruudulta ei löydy muita häiriötekijöitä.
