Yleensä
juuri silloin kun yritän olla asiallisimmillani, onnistun tekemään juuri päinvastoin.
No nämä tapaukset ovat juuri niitä mitä tapahtuu töissä. Onneksi on myös niitä
tapauksia joita kukaan muu ei ole todistanut, kuten sitä kun nukahdin Salon
Seudun sanomien toimituksessa työtuoliini.
Kerran
olen myös onnistunut pudottamaan piccolinkin (lukulaitteen) pahvinpuristimeen, jonne jouduin saman tien minäkin
noukkimaan sitä. Pahvinpuristin ei siis ollut päällä, eihän tässä muuten
varmaan oltaisi tätä tarinaa kertomassa.
Tapaturmia
on sattunut enemmän kuin muistini jaksaisi niitä laskea. Olen onnistunut
leikkaamaan peukalon ja etusormen välistä saksilla, kun tarkoitus oli leikata
silkkinauhaa. Olen polttanut kyynärpääni, ja varmaan muutkin käden osat,
paistaessani patonkeja yms. Olen viiltänyt kämmeneeni tiskatessani
palvelutiskin veitsiä. Ja onpahan monet tuotteetkin pudonneet käsistäni
hyllyttäessäni niitä, kerrankin sain kunnon olutsuihkun päälleni. Ja onpahan
sormi jätetty sinne kassalaatikon väliinkin.
Mutta
on asioilla oltava se ensimmäinen kertakin, monen ”läheltä piti”-tilanteen jälkeen. Kaatumisessa läheltä piti
tilanteita on ollut muutamia. Kerran olin lentää yogurttihyllyltä asiakkaan syliin,
tai silloin kun luistelin lattialle kaatuneessa auringonkukkaöljyssä. Mutta vasta eilen se ensimmäinen kerta
oikeasti tapahtui. Ja nyt siitä on todisteena nyrkinkokoinen mustelma oikeassa
kankussani.
