Tahtoisin samanlaisen ajatusseulan kuin Harry Potterissa Dumbledorilla oli, ei niinkään muistoille vaan saamaan päässä pyörivät ajatukset muistiin. Viime aikoina sinne on kertynyt ties mitä, ja aikaa jolla saisin ne ulos eli kirjoittaa ei ole tahtonut löytyvän, niin sille ajatusseulalle ois tarvetta. Tai päässä olevalle USB liitännälle johon voisin ne siirtää ja voila, valmis teksi olisi ruudulla.
Miksi sitten mun ajatukset ovat pyörineet niin paljon ettei aivokapasiteettikaan enää riitä? Olen vain miettinyt elämää, sen syntyä ja loppua.
Viuhdin ristiäisissä pappi otti käteensä kastekynttilän ja sytyttäessään sitä, hän kertoi mitä sytytetty ja sammutettu liekki edustaa. Syntyä ja kuolemaa.
Kotiin päästyäni ajatukset olivat vieläkin kastekynttilän ja liekin lumoissa. Missäköhän minun kastekynttiläni on ja milloin sitä on poltettu viimeksi? Kertoisiko se liekkini sammumisen jos polttaisin sitä joka ikinen syntymäpäiväni, mutta kauan saisin sitä polttaa, paljon uskallan antaa liekin leikitellä elämäni pituudella? Jos jokainen polttaisi kynttiläänsä aina vuosittain, olisiko lopun kohtaaminen helpompaa jos sen näkisi konkreettisesti. Ei tarvitsisi odottaa, katsoisi vain liekin heikentyvän ja sulkevan silmänsä.
Illalla sain kuulla suru-uutisen, Topi Sorsakosken (oikealta nimeltään Pekka Tammilehto) kynttilän liekki sammui. Miksi tämä kosketti minua? Pekka oli..
(kädet kirjoittaa on, kirjoitusoppi vaatii kirjoittamaan oli)
.. isäni läheinen ystävä jo lapsuudesta. Onneksi kerran pääsin tapaamaan Pekkaa ja se tapahtui kun kävimme isäni kanssa Tallinnassa noin vuosi sitten. Pidin hänestä. Hän oli jalat maassa kulkeva kaveri, aivan tavallinen ihminen. Ja kun kuulin hänen laulavan, voi tavaton kuinka mahtava ja voimakas ääni. Persoonallinen. Iskevä.
Pienenä jo katselin häntä ylöspäin, kun olin ilmottautua Tenavatähteen halusin laulaa Topin laulun. Tosin pienenä luulin että kaikki ovat Topin lauluja. Minulla on vielä vanhemmillani tallessa Topi Sorsakoski postikortti jossa lukee "Miralle sun frendis Topi Sorsakoski".
Nyt harmittaa että olin kouluiässäni liian pakkomielteisesti kiinni siitä mitä muut minusta ajattelevat enkä koskaan uskaltanut sanoa isälleni sitä mitä olisin aina hänen lähtiessään katsomaan Topia, "Ota minut mukaan isi".
Osasitkohan sinä yhtään arvailla, kuinka monia kynttiläsi sammuminen koskettaisi? Näetkö jostain lehtien lööpit ja kirjoitukset? Ystävien, tuttujen ja tutuntuttujen ajatukset? Näetkö sinä minut?
Nyt en koskaan saa edes yrittää uskaltautumaan kertomaan sinulle kuinka paljon arvostan sinua ja kuinka katson sinua kunnioittaen. Olet suuri mies jolle on lahjoitettu suuri sydän että ääni. Nyt olet muistoissani.
Vaikka vuokses sain surun suuren vain, sen kestän.
Mitä tunnen, sen muita huomaamasta estän.
Voiko näyttää mies tätä taakkaa surun? Ei. Jos yksin jäänen,
Sydän vaikeroi, mutta vaiennan sen äänen.
-Topi Sorsakoski & Agents - Salattu Suru
(Pekka Tammilehdon muistolle)
Tämä on vain tarinaa minun askeleistani tässä maailmassa, enkä tiedä löytyykö onnellista loppua.
