Kyllästyin mun kaaottiseen järjestelyyn muistiinpanojen suhteen, joten päätin suosiolla etsiä jokaikisen vihkon mitä mulla asunnossani oli ja koota ne yhteen. Tietenkin olen siirtynyt kirjoittamaan aina siihen kivempaan ja uudempaan vihkoon, joten niitä löytyi, siis vihkoja. Olen pitänyt melkein jokaiseen vihkoon jonkunnäköistä päiväkirjaa ja yhdestä löysinkin melkein vuoden takaisen kirjoituksen.
Siinä olen kertonut tutustuneeni uuteen tyttöön töissä, Camillaan, jonka kanssa me jo ensimmäisestä päivästä lähtien olimme lonkasta kiinni toisissamme. Tai pikemminkin kävelimme käsikynkkää pitkin hyllyvälejä. Ja tosiaan olimme vain nähnet pikaisesti, mutta kuintenkin välillämme oli selvä yhteys! Uskalsin jopa hänen kanssaan tehdä jotain täysin yllätyksellistä ja vastoin normaalia toimintaani, lähdin lauantai-iltana ulos hänen kanssaan, räppikeikalle (josta ei sen enempää) joka Camin mukaan sinetöi lopulta meidän ystävyytemme.
Kuluneen vuoden aikana olemme tukeneet kumpikin toinen toistamme ja olemme saaneet kehiteltyä pariskunnan tyyliin "omia juttuja" kuten oman ruokamenun sekä siivousjärjestyksen. Cami siivoaa tietokonetta ja minä tiskaan. Olen Camin oma tiskikone. <3
Nyt molempien asiat on saatu hyvälle mallille, Cami sai poikaystävän jolla on tiskikone (Sami oot IHQ) ja minä sain koirani takaisin (sori Sami, chiuhahua voittaa aina poikaystävän!) joten yhteinen aikamme on ollut kortilla. Sitten vielä yhteistä aikaamme hankaloitttaa tietenkin yhteinen työpaikka, sillä työvuoromme ovat yleensä eriaikoihin tai kumpikin oman hommansa syövereissä täysin keskittyneenä. (Lue: kumpikin joutuu tekemään töitä.)
Eilen olimme vihdoinkin yhdessä töissä ja pelkäsin jo tästä tulevan samanlainen kuin monista muistakin yhteisistä päivistämme, kiireinen, mutta oman hommat selvitettyämme onnistuimme myös työskentelemään yhdessä. Tästä pääsemmekin päivän ehkä hauskimpaan osueen. Uusin mottomme taitaa ollakkin "miksi tehdä asioista vaikeita, kun ne voi tehdä myös äärettömän hankalaksi." Kyseinen lause sai alkunsa siitä kun olimme purkamassa jäätelöitä maitorullakosta. Maitorullakossa on ovi joka aukeaa kun sitä nostaa hieman ja sitten vetää. Tai siis pitäisi aueta, tämä ei auennut vaikka voimapakoin yritimme kumpainenkin. Tai Cami yritti, minä käsivammaisena yritin olla hengessä mukana ja fiksuna tyttönä löysinkin ongelmaan ratkaisun jolla loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin jäätelöt pois rullakosta avaamatta sitä tyhmää jäätynyttä ovea. Ain laulain työtäs teet..
 |
| Nerokkuus huipussaan.. |
 |
| .. siihen vielä 10cm lisättynä. |
Pallit ovat suurimmassa käytössä juuri minulla tyypillisimmissä työpäivissä, lyhyt kun olen. Ja nyt meidän 170cm pitkä mallikin huomasi niiden olemassaolon pointin. Jotta ylttämineen mahdottomaan olisi äärimmäisen yksinkertaista.
Tämän päivän vuoksi päätinkin, että yhteinen aikamme ei saa enää olla kortilla. Koulut, työt, koirat sekä poikaystävät eivät voi meitä estää. Tämä on jo terveydelle haitallista. Joten uhkaavan terveydentilamme vuoksi suunnittelmissani on kansainvälinen PupuPäivä. Virallinen päivä vain Miralle ja Camille, päättäisimme aina päivän viikosta (kuukausi on liian pitkä aika) jolloin kuluttaisimme päivämme yhdessä tehden mitä tahansa. Joskus voisimme ottaa rennosti ja vain maata sohvalla ja jutella, joskus voisimme tehdä jotakin aivan kamalaa kuten mennä ravintolaan syömään vaikeiksi asiakkaiksi ("Hyi yök en syö" -asiakkaita tiedossa) tai mennä elokuviin.
Päiväämme pitäisi tietenkin sisällyttää kaikki omat juttumme joten Menu olisi aika lailla seuraavanlainen; katkarapuja, salaattia, porkkana- ja kurkkutikkuja dippien kanssa ja puheenaiheena olisi aika varmasti porsaat ja niiden haukkuminen. Porsastuminen on pahasta, onneksi meistä ei koskaan tule porsaita. Normaaliin menuun kuuluisi tietenkin patukat, munat sekä aakkoset, mutta voimme ehkä niistä tinkiä sillä Cami karppaa ja minä taas skarppaan!
Joten siis terveydentilamme ja porsastumisen välttämiseksi, PupuPäivä ajetaan nyt yleisten tahojen sekä lautakuntien läpi!
Tänään onkin tiedossa vain puputon päivä seuranani vain kalat. Onni onnettomuudessa sentään on se, että tiskiltämme ei löydy enää sitä kokonaista iljettävää monnia (ei se monni ollu mut joku muu yököttävä kokonainen limainen kala) tai mitään erikoista. Ja tällä kerralla pitää muistaa aloittaa päivän lopettaminen tarpeeksi ajoissa, sillä puolikuntoisella kädellä kumma kyllä asiat eivät sujukkaan niin nopeasti kuin normaalisti. Onneksi työpäivääni piristää tänään Mallu, nimittäin hän on myös ihminen joka pitää minut pystyssä ja järjissä töissä. Sekä hymyilevänä, sehän asiakaspalveluammatissa tärkeintä onkin, siis hymy naamaan ja aloittamaan päivää!
