Olen omituinen mulla on omat rutiinini ja aamu on vielä sellainen mistä en haluaisi luisua. Turkissa jouduin kokemaan tämän ihanuuden rikkoutuvan ja luulin sen olevan viimeinen kerta pitkään aikaan. Mutta ei.
Kerrataanpas rutiinia. Aamut on mun omaa hiljaista aikaa, yks kuppi teetä, sarjojen katsomista digipoxilta ja Misan vieminen ulos. Sitten siirrytään keittiöön syömään aamupala, siihen kuuluu viili ja 3 kuivattua luumua sekaisin. Mahdollisesti myös pöytäkoneen kanssa katsotaan eilinen Suurin pudottaja/Emmerdale/Salatut Elämät. Ja tämä voi tapahtua vain keittiön pöydän ääressä. Jos en katso sarjaa sitten luen kirjaa. Hiljaisuudessa. (Tai no tietokoneen taustahälinä). Mutta pöydän ääressä on syötävä ja luettava. Mahdollisesti vielä ristikkolehteäkin täyttäen. (Kyllä teen montaa asiaa samanaikaisesti, tästä voi ymmärtää miksi aamupalani kestää yleensä tunnista toiseen.)
Mutta nyt, mutta nyt! Argh. Olen mammalla Salossa ja joka aamu, joka aamu olen joutunut luistamaan jo hiljaisuuden rutiinista, mutta pöydässä omalla paikallani olen saanut syödä aamupalan. Eilen serkkuni Vilma tuli myös yökylään ja nyt rutiinini on rikottu! Nuo kaksi hävytöntä pelaavat korttia pöydän ääressä ja minä joudun syömään aamupalani olohuoneessa sängyssä! Ei tämä toimi.
Ei ihmekkään että ulkona sataa, luontokin tietää että tänään voi tulla vain huono päivä. Yritetään nyt syödä perhanan aamupala ilman hiljaisuutta ja pöytää. Argh.
Tai sitten odotetaan 10min kunnes Tunteet ja tuoksut alkaa, niin tuo mamma siirtyisi telkkarin ääreen. Kyllä, odotetaan. Muu ei ole mahdollista. Minähän en aamupalaani sängyssä syö. Ei tässä voi edes lukea.
Alkakoon maailman pisimmät kymmenen minuuttia. Sillä aikaa vois vaikka keittää uuden kupin teetä.
