Kirje

Joskus yhteydet ihmisiin katoavat vain selittämättä, äsken vielä jutteli tuntitolkulla toisen kanssa ja sitten vastausta ei kuulu. Siinä alkaa miettimään omia tekoja ja sanojaan, onko jokin niistä ollut väärä, samoin omaa olemustaan olenko minä väärä? Minä annoin vuoden päivät kulua, toivoen että vielä jonain päivänä saan vastauksen, kunnes päätin että en ole mustalla listalla ja viestini luetaan, niin miksen kirjoittaisi ainakin jotain. Vain ajatuksia syyllistämättä tai kyselemättä kummempia, se ei vaadi mitään muuta kuin sormien siirtelyä, mutta jos sillä saa edes pienen yhteyden ja toiselle tunteen että hei täällä vielä olen, en ole unohtanut ja ehkä jopa hymyn huulille, se ei ole paljon vaadittu.

Tiedätkö sen tunteen kun näet unessasi jotain niin todellista, että herätessäsi sinun on aivan pakko jatkaa sitä. Palattava siihen tunteeseen ja takaisin unimaailman antamaan toivoon.  Joko olen lukenut liikaa positiivislässynlässynhömppää kirjoista tai sitten olen vain tullut hulluksi, mutta minussa elää pieni toivo vielä siitä että jonakin päivänä sinä ehkä vastaisit. Tai sitten olen seuraavana mustalla listallasi.

Tiesitkö muuten että ihmiset lukevat yleensä mielellään niitä kirjoja, jotka mieltävät saduiksi. Sellaisia joiden tarinoita ei koskaan voi käydä toteen. Mitä se kertoo minusta että luen tosiaan vain romanttista hömppää? Aivan.  Voi siis olla että toivo on turhaa, mutta sen jälkeen kun mammani sai aivoinfraktin ja makasi sairaalassa, en halunnut tuhlata hetkeäkään haihattelemalla mitä voisi olla, tai jospa vain. Tai olla tekemättä jotain mitä murehtisin jos olisin jättänyt tekemättä, tai kertomatta että olet mielessä, vaikkei kukaan kuuntelisikaan.

En osaa tanssia vaikka kukaan ei katsoisikaan, en osaa laulaa vaikkei kukaan kuuntelisi mutta kirjoittaa, sitä voin tehdä.  Toiset kirjoittavat viestejä toiselle puolelle, ihmisille joita ei ole tavannut, toiset joulupukille, kolmannet päiväkirjaansa, jotkut blogiinsa (kuten minäkin) ja jotkut vain itselleen pieniä viestejä, ihan vain kertoakseen ajatuksiaan ulos. Päivittäin tai viikoittain, usein tai harvoin.

Sinusta tuli nyt toivon myötä minun pukkini, koskaan ei voi tietää oletko siellä vai et, oletko satua vai totta, mutta kirjoittaminen ei poista mitään, se vain pitää toivoa yllä. 

Joten kirjoitan vaikka kukaan ei lukisikaan.