Aihe oli nettikiusaaminen ja se annettiin
äidinkielen kokeessa, kuinka se aina on että heti kun on sanaisen arkkunsa
avannut ja sulkenut, päähän tulee ajatuksia jotka tahtoisi kertoa ja arkkuun
sulkea, tai kovalevylle muistiin tallettaa. Sillä kun olin nämä sanat
kirjoittanut ja opettajalle lähettänyt, seuraavana päivänä postista kolahtaa
uusi MeNaiset lehti jossa toimittaja Emmi
Laukkanen oli kirjoittanut artikkelin Taas tuli paha mieli. Vaikka aihe ei ollut nettikiusaaminen kuten
annetussa tehtävässäni oli, yhdistän nämä kaksi asiaa niin paljon toisiinsa,
vihapuheet keskustelupalstoilla sekä vihakommentit jonkun omalla julkisella
somekanavalla.
Vuosien aikana olen nähnyt tätä paljon, aloitettuani
IRCaamisen, jossa kanavilla keskustellessani tuntemattomien ja puolituttujen
kanssa, todistin kuinka väärin luettu lause voi aloittaa sodan kahden ellei
kolmenkin ryhmän kanssa joiden näkemykset erosivat toisistaan. Sitten tuli
IRC-galleria jossa vihapuheiden pitäjille ja kohteille sai naamat, ja joka
antoi vapauden solvata sinua julkisesti. Kuitenkin moni tuntemistani oli vain
15vuotias joiden näkemys omasta itsestään ja maailmastaan oli kapea, ja he
olivat niitä solvaajia ja solvattuja, kuin yläaste uudelleen internetin
maailmassa.
Tätä samaa kaavaa toteuttavat lukuisat
keskustelupalstat, sosiaalisen median myötä tietoisuus toisten tekemisestä on
kasvanut, ja se on myös alentanut kynnystä sanoa mielipiteensä niistä. Joskus
pahan päivän aikana voimme jopa haluta lietsoa riitaa ja ymmärtää väärin lukemamme,
mikä on helppoa sillä somessa keskustelu on kasvotonta. Mitä tahansa voi sanoa
anonyymiuden suojassa.
MeNaisissa julkaistussa artikkelissa psykoterapeutti
Mirja Sinkkosen sanoin elämme aikaa,
jossa on trendikästä olla jotakin mieltä ja pitää ottaa kaikkeen kantaa, mikä
itselle ei edes kuulu. Toisin oli ennen internettiä jolloin sosiaalinen
kontrolli oli niin vahva, ettei voinut möläyttää mitä tahansa. Ainakin
itselläni se on vahvana, mielestäni sivistyneeseen käytökseen kuuluu myös
hienotunteisuus.
Tähän
väliin voisinkin yhdistää nettikiusaamisesta kirjoitetun tehtäväni.
Muistatteko
sen ajan ennen internettiä, jolloin koulun tuoma sosiaalinen paine hallitsi. Muistatteko
sen tunteen ja pelon, kun näyttäydyttiin ensimmäistä kertaa uusissa kengissä,
kun julkisesti toi esiin sen millaisen maun omistaa. Entä jos kukaan ei pidä,
entä jos joku saakin siitä ikuisen pilkan aiheen?
Minä
muistan, asettamalla itsesi muiden silmien alle olet vapaa maalitaulu ja
ihmiset saavat heitellä sinua päin sanallisia tikkoja luvallisesti. Oma vikahan
se on, mitäs tulit punaisissa kengissä kouluun. Kotiin pääsi aina piiloon, ei
kukaan muu kuin oman koulun nuoret nähneet, vaihdetaan koulua ja palautetaan
kengät. Noin helppoa oli karata kiusaamista 90 –luvulla, vahinko oli sattunut
vain pienessä ympyrässä vain muutaman ihmisen todistamana.
Toisin
on nykypäivänä sosiaalisen median palveluiden kasvaessa ja oman yksityisyyden
rajojen pienentyessä. Internet on uusi kouluympäristömme kiusaajineen ja
arvostelijoineen. Punaiset kenkäsi voivat päätyä maapallon toiselle puolelle,
tai jopa pilkkakuvaan toisen ihmisen taustakuvaksi. Internetin maailmassa
kuvitellaan, että koska olet jotakin niin julkisesti paljastanut, on se
kommenteille vapaa, sitähän sosiaalisen median palvelut ovat, mahdollisuus
saada muiden mielipiteitä itsestään.
Väärin.
Sosiaalisen
median palvelut ovat luotu omaksi ilokseen joista kuuluisi saada hyvä mieli, blogit,
instagram snapchat ynnä muut antavat vapauden olla oma itsensä, ja löytää
kansainvälisestikin toisia samankaltaisia jotka jakavat samat mielenkiinnon
kohteen. Blogien kirjoittajat kyllä kirjoittavat saadakseen vuorovaikutusta
aikaiseksi, mutta ei heidän päämääränsä kuitenkaan ole se että heitä voidaan
käyttää lukijoiden sylkykuppeina ja ilkeiden sanojen kirjoitusalustoina.
”Yök toi asua on niin last season”
”Miks vitussa pidät hattua kesällä?” ”Idiootit vaan pitää muumimukeista”
”Kannattais laihduttaa, oot lihonu viime kuvan” ”Vitun typerä mielipide, hanki
oikeaa tietoa”
Mikä
saa ihmiset käyttäytymään sekä kommentoimaan näin, miksi ihmisten omien
mielipiteiden pitää välillä tulla niin vahvasti esiin ettei erilaisuutta voi
nähdä silmänräpäyksenkään verran. Ja ennen kaikkea miksi ei voi vain olla
hiljaa.
Onko
syynä oma kateus toista kohtaan, kenties oma huono päivä joka on purettava
johonkin, kosto omasta kiusaamisestaan, en tiedä. Ratkaisua en ole vieläkään
löytänyt. Olen tyytyväinen etten somen kukoistaessa joudu enää olemaan nuori ja
haavoittuvainen, sillä sanat olivat ne sitten kirjoitettuja tai päin kasvoja
sanottuja, ne satuttavat herkkää. Vessan
seiniin kirjoitetut haukkumasanat sekä kommenttikentässä heitetyt herjaukset
pystytään poistamaan, mutta vastaanottaja ei koskaan saa niitä pois mielestään,
vaan pahimmassa tapauksessa satuttavat henkisesti niin paljon ettei uskalla
enää olla oma itsensä, tai voi kääntää asian päälaelleen, kiusatusta tulee
seuraava kiusaaja. Mikä katkaisisi oravanpyörän ja lopettaisi kiusaamisen?
Pitäisikö meidän vain tuoda omat mielipiteemme
vahvemmin julki vai olisiko aika olla vain välillä myös hiljaa? Sanottu tai
kirjoitettu sana jättää kuitenkin aina jonkunlaisen jäljen.
Mitä mieltä sinä olet? Onko sinua kiusattu tai
oletko ollut kiusaajana internetissä?
