Yhdellä
jos toisellakin on viimeaikoina näkynyt blogissaan sana ärsyttää. On ollut
ärsytys listoja ja nyt minäkin kannan korteni kekoon kertomalla kuinka minua ärsyttää se, etten ole saanut kirjoitettua. Yleensä aamut ovat olleet sitä
niin otollista aikaa kun aivojeni syövereistä purkautuu sanoja, lauseita sekä
ajatuksia siihen tahtiin että hyvä kun on mukana pysynyt. Nyt kuitenkin minua ärsyttää koska aamuni ovat viime
aikoina menneet vain asioiden tekemiseen, ja siihen jumittamiseen.
Torstaina
minulla oli aikomus kirjoittaa pari muutakin tekstiä jo valmiiksi
ajastettavaksi, silloinhan minulla piti olla sitä aikaa tehdä vaikka mitä kun
kotona piti odotella autontuulilasin vaihdon valmistumista.
No,
aamulla kaaduin Misan kanssa takaisin nukkumaan auton vietyämme ja heräsinkin
seuraavan kerran vasta lähempänä 11. Olin ehtinyt pissattaa Misan ja aikeissa
aloittaa aamupalani Camipupu päättikin soittaa. No puhuttiinhan siinä (siis aivan asiaa) kokonaiset kaksi
tuntia aamupalani seisoessa edessäni. Aamupala ja se aamuhetki on niin pyhä
asia minulle, että mitään muuta (paitsi
katsoa sarjoja koneelta) voi tehdä sen kanssa samanaikaisesti. No
aamupalahan siirtyi taas pienellä hetkellä. Sitten kun olin saanut viilini
tuhottua, olikin jo aika lähdettävä hakemaan autoa. Ja siitä siirryin
vanhemmilleni jossa kävimme äidin kanssa taas kaupassa ja katsoimme
nauhoituksia pois. Ja sitten kotiin nukkumaan.
Siinä
oli yksi päivä elämästäni. Siis se kuuluisa ja eniten odottamani vapaapäivä. Hieman minua ärsytti. Ei puhelu Camipupun kanssa,
eikä vanhemmillani vierailu vaan se että menin takaisin nukkumaan aamulla.
Perjantaina
sitten muistin sen miten joulu ja viikonloppu saa ihmiset liikkeelle, sillä
töissä oli aivan kamala ruuhka. Kaikki kauheus ja kiire tapahtui samaan aikaan.
Ensiksi visaelectronit jumittuivat ja jonot seisoivat, samalla hetkellä eräs
mies kysyy minulta voi paketin hintaa ja vaikuttaa aivan mukavalta, hieman
vajaaälyiseltä liekö läheisen asumiskeskuksen asukkaita. Voin hinnan saatuaan
ja sen ostettuaan hän kuitenkin jäi seisomaan ja keskustelemaan kanssani
sorsakiven roskiksista ja muusta sellaisesta, tyypilliseen tapaani vain
hymyilin ja yritin samalla purkaa jonoa hänen takanaan. Siinä se sitten vain
seisoi, jono että mies. Hetki hetkeltä tunsin kuinka asiakkaiden ärsytys minua
ja tätä miestä kohtaan vain kasvoivat, ja varmaan tunsi mieskin sillä miehen
ääni alkoi korottua aste asteelta ja kirosanoja ilmestymään sanojensa sekaan.
Näki kuinka tytön silmistä kuvastui
kauhu, hänen tajutessaan ettei pystynytkään enää hallitsemaan tilannetta. Kun
nyökyttely ja teennäinen hymy eivät enää auttaneet. Kun äsken niin leppoinen
mies hänen edessään oli muuttunut aseesta ja ammuskelusta puhuvaksi
mielipuoleksi.
Tuo
siis minun muistiinpanoni siltä päivältä. Mies onneksi lähti sen jälkeen, mutta
loppupäivän ja seuraavankin vain vilkuilin töissä suunnasta toiseen peläten
miehen tulevan takaisin. En pelännyt tai kammonnut asiaa aseesta ja kirosanojen
nosteen takia, vaan sen että minä en pystynyt hallitsemaan tilannetta.
Muutenkaan
en ole viimepäivinä ollut se terävin kynä penaalissa, enkä tosiaankaan kypsin muna
kattilassa. Olin laittamassa unisena keitettyjä kananmunia astiakaappiin tuossa
yhtenä päivänä, ja eilen tunkemassa roskia punajuuri purkkiin. On sitä varmaan
muutakin tullut tehtyä.
Jokaisena
päivänä olen suunnitellut tekeväni vaikka mitä, oikein aikataulun kanssa. Lopulta
päivä loppuu vain siihen etten ole tehnyt mitään niistä, ja se jos joku niin ärsyttää.
