Päivä elämästäni.. eli mihin se kaikki aika katoaa.

Voisikohan olla että sunnuntai, joka oli piristävin päivä minulle pitkään aikaan, johti siihen että olen saanut innostuksen kipinän kirjoittamiseen taas. Tosin ei mihinkään maata mullistavaan, vain tämän blogini ylläpitämiseen.
Joten sain päähäni jostain kumman syystä kirjoittaa päiväni kulusta. Jotkut ovat ihmetelleet miksi heräilen kolmekin tuntia aiemmin kuin muut, kun olen menossa töihin ja miksi minä sanon että minun pitää herätä niin aikaisin. Siis esimerkkinä, jos menen aamu kuuteen töihin haluan olla hereillä jo kolmen aikaan aamusta jotta ehdin tehdä kaikki aamuasiat. No tässäpä ihmiset saa selvyyden ehkä siihenkin. Tai sitten minut raahataan hoitoon vielä nopeammin.
No eli siis eiliseen päivään.


Maanantai 29.08.2011
Heräsin tänään 07:00 ja ihmettelen vieläkin miten silloin voi herätä suht pirteänä kun pitää mennä vasta illalla töihin ja saisi maata sängyssä vielä pidempäänkin. Mutta kerta kun olin hereillä olin niin olihan sitä noustava, turha hyvää aikaa on heittää hukkaan vain makailemalla.

::Toiset voisivat makoilla vaikka koko päivän::

Nousin siis ylös ottamaan aamutabuni ja rautalääkkeen (hyi yök, en usko paholaiseen mut FloraVital tms on takuulla paholaisen keksimä) seuraksi kupillisen teetä ja valmistauduin joka aamuiseen rutiiniini, katsomaan digipoksiltani jonkun nauhoittamani ohjelman pois. ElisaViihde palvelu on siitä mahtava, että voin netissä nauhoittaa jo viikon etukäteen ohjelmia jotka kiinnostavat minua sekä tallettaa tietyn nimiset ohjelmat automaattisesti. Tämän vuoksi poksiltani löytyykin ties mitä sarjoja hetken mielijohteesta tallentuneina, ja nyt olen täysin jäänyt koukkuunkin osaan niistä.Yhtenä esimerkkinä Aavekuiskaaja.
No tällä kerralla en päässyt edes valitsemaan ohjelmaani tarkemmin sillä puhelimeni soi ja pupuystäväni Cami soitti ensimmäisen koulupäivänsä johdosta. Voi kuin olisin päässyt saattamaan hänet koululle ja tarjoamaan eväät ensimmäiseen koulupäivään! Ekaluokkalainen -laulun hän on kyllä jo kuullut moneen kertaan laulamanani mutta on muutakin mitä olisin halunnut tehdä.
Ensiksikin hankkia hänelle koulutarvikkeet kuten kynän, jonka tietenkin hän oli unohtanut ja sitten pienen pinkin hellokitty repun (vanha puhallettava mallikin olisi muuten aivan loistava!). Olisin letittänyt hänen hiuksensa saparoille pienillä karvaisilla pinkin värisillä hiusdonitseilla ja laittanut hänen päähänsä vieteripannan. Ja tähän tietenkin kuuluisi luonnollisesti kynä jonka päässä olisi pieni vaalenpunainen vieteri myöskin. Olisikohan saanut Camin vielä laittamaan hammasraudat päähänsä, siis sellaiset vanhanaikaiset joista menee rauta pään yli.. Hmm, tätä pitääkin kokeilla.
Puhelun päätyttyä ja minä äidillisen itkuni itkeneenä, koiranikin päätti herätä. Omistan siis pienen 5-vuotiaan chihuahua koiran nimeltään Chicarillos Mimosa-Gozette aka Misa. Joten Misa siis heräsi ja halusi myöskin tulla katsomaan jotain ohjelmaa minun kanssani, tai sitten hänkin halusi lähteä saattamaan Camillaa koulupenkille.
Katsoimme lopulta pitkän päätökseni jälkeen lauantaisen Hell's Kitchenin, jonka tosin olen jo vuosi sitten katsonut netistä, mutta oli oivallinen sillä saatoin puuhastella samalla kaikkea muutakin. Kuten kirjoittaa blogia ja järjestellä niitä muistiinpanoja joista eilen puhuin.
Ohjelman loputtua, vaikka oikeastaan vain kuuntelinkin sitä, päätimme lähteä Misan kanssa ensimmäiselle ulkoilureissullemme. Parit varikset ja oravat sai taas kyytiä kun mun pieni ohjukseni pääsi ovesta ulos, ja mun käteni nytkähti aina ihanasti pienen fleksin vedosta johtuen. Ihmeen voimakas tuo pieni kaksi ja puolikiloinen koira osaa olla kun orava on näköpiirissä.

::Koirallani on maailman mahtavin tyyli pissata::

::Minä freshinä, sen takia ne harakat karkaa::

Lopulta pääsimme nauttimaan aamupalasta, huomautuksena kellon jo näyttäneen lähemmäs kymmentä, ja siirryimme keittiöön. Misa ehti jo hermostua pariin otteeseen kun tekstailin samalla Camillan kanssa (me naiset osaamme olla kummia yhteydenpidon kanssa tiedän) kun hänen nappulansa viivästyivät ropisemasta kulhoon. Pitihän sitä tietenkin neidin mieltänsä osoittaa hetki ja tuijottaa kuppiansa kokonaisen minuutin, kuin sanoen "Ai tätäkö mun pitäis syödä?", ennenkuin nälkä voitti. Ja minäkin sain aamupalani.
Nam, viiliä.. mmmm. Homerilla oluensa, mulla viilini.

Samalla syödessäni katsoin netistä (katsomo.fi on aivan loistopalvelu!) viimeisen jakson Suurinta Pudottajaa ja täytin viikonlopun ristikkoa. Olen saanut kuulla tämän jo useaan otteeseen äitini äitiltä (eli mammalta), sen lisäksi että aamupalani näyttää sianrualta, että minulla kestää ikuisuus sen syömiseen. Eli normaalisti menee sellainen tunti, parhaimpina jopa vähän allekkin.
Samalla kun söin aamupalaa, aina välillä keitin lisää teetä, laitoin pyykit pesuun että korjasin vanhat pois narulta. Teen siis monta asiaa samanaikaisesti. (Jos et vieläkään pidä minua omituisena, jatka vain lukemista..)
Lopulta monen ajan päästä kun olin valmis pyykinpesusta että aamupalan syömisestä päätimme Misan kanssa lähteä uudestaan ulkoilemaan. Nyt ei kyllä oravia enää tavattu mutta harakat tai varikset, kumpia nyt olikaan, saivat kyytiä sitten senkin edestä. Turha edes yrittää hyppiä maassa rauhallisesti kun pieni chihu on tulossa, tosin alkaa olla sellainen tunne että moni niistä jo tekee kiusaa Misalle.

Kotiuduttuamme aloin tekemään ruokaa ja tästä sen näkee kuinka paljon toista rakastaa, tai koiraa siis voi rakastaa, kun olin ostanut jopa porsaansuikaleita. (Hyi yök en syö) Neidin odotellessa kärsimättömästi mun selän takana (ei tainnut ymmärtää mitä meinasin hitaalla paistamisella) laitoin kasviksiakin tulemaan.

::Hitaasti paistettua porsaansuikaletta::

::Nam, kasviksia.::

::Lopputulos, Misan lounas::

Misa osaa olla ovela siinä suhteessa että jotenkin sen ruassa on yleensä kaikki muu kadonnut paitsi kasvikset, toisinaan löydän vain porkkanaa kupin pohjasta. Joten olen yrittänyt kaikki keinoni "piilottaa" paremman ruan kasvisten alle, sekä murskata kasvikset mutta ei. Ok, osaan mäkin ottaa vaan ne parhaimmat karkit ja jättää hyi yök karkit kuppiin. Se on taitolaji selkeesti joka on vaatinut harjoittelua.

::Hyökkäs aika nopeasti ruan kimppuun::

::Ja sinnehän se porkkana jäi.. ::

Syötyämme minä päätin suunnistaa kohti työpaikkaani. Olen töissä siis kaupan alalla ja teen siellä melkein mitäkin. Hedelmä ja vihannesosastoon (aka HEVI) en koske, en siks etten haluis, vaan siks et mun pupu Cami handlaa sen paljon paremmin enkä haluu leikkii sen vauvan kaa. Se vois vaikka väittää että leikin sen kanssa väärin. Plus en kyllä jaksa nostellakkaan suurinta osaa niistä kuormista, en kyllä maidossakaan jaksa mutta se nyt on aivan pieni sivuseikka.

::Se paita oli puhdas kun aloitin työt..::

Valtakuntaani oli tänään kauppamme palvelutiski jossa myydään grillituotteita, eineksiä, salaattia sekä kalaa. Monta 'hyi yök en syö' osastoa. 

::Salaatit, eli ehkä jotain voin syödä mm suvisalaattia::

::Hyi yök, ne kalat::

::Totaalinen hyi yök en syö -osasto aka savukalat::

::Grillitiski::

::Einekset eli hyi yök en syö osio::

Iltapäiväni meni siis aika normaalisti, pellitin seuraavan päivän pullat ja piirakat, paistoin lisää pullia sekä patonkeja, palvelin asiakkaita ("Voi kyllä, ne ovat juurikin niitä Sundomin silakoita" -tais olla eniten käytetty lause päivän aikana..) sekä laittelin valion kuormassa olleita juustoja hyllyyn.

::Tätä kohtaa inhoon, joudun työntämään tipuja uuniin::

Nyt on kyllä pakko tunnustaa että kävin myös HEVI osastolla. Kävin nopsimassa roskia pois ja tyhjiä pahveja, poistin samalla parit pilaantuneet tomaatit. (Se oli pupu varmaan sallittua?) ;)
Vihdoinkin kello alkoi jo näyttämään sopivaa aikaa, eli tiskin purkuaikaa, joten sain halailla kaloja laatikoihin. (yök)

Siinä on kyllä selvästi joku fysiikanlaki, että kun alan purkamaan tiskiä niin joka toinen tulee ostamaan siitä jotain. Hei mä puran sitä tiskiä? Et voinu tulla vähän aikasemmin?? Mutta hyvänä asiakaspalvelijana tietenkin palvelen heidät hammasta purren ja hymy naamalla. Ajatuksissani on kokoajan vain "juu lopeta jaarittelu mun pitää tehä töitä".

Kotiin kirmattuani vastassa minua odotti maailman onnellisin koira (se sai hepulin että juoksi pää kolmantena jalkana makuuhuoneesta olohuoneeseen) joka muuttui hyvin nopeasti pettyneeksi koiraksi sillä vein sen ulos -sateeseen! Eli lenkki oli aivan minimipituinen, ei tuota koiraa saa märällä kuin talon ympäri. Talvella joudun kantamaan sen.

Katsottiin vielä MasterChef Us -jakso nauhalta ja syötiin iltapalaa. Misa sai porsaan grillifilettä ja minä yogurttia ja mansikoita. Sitten olikin hyvä mennä nukkumaan. (Btw Gordon Ramsay on ihan loistava! Luulin et se on ilkee mut entä toi kaljupää sit?)
--
Ja palataan tähän päivään. Nyt on taas aamuhommat tehty (Misa joutui pissalle taas sateeseen..) ja nokka kohti työpaikkaa. Tänään valloitankin kassalinjaston ja aiheutan lisäkipua kädelleni. Ai että tekee gutaa. Ai miks en jää sairaslomalle? Koska se on tylsää!

Kaaottisesta järjestyksestä kohti organisoitua tulevaa

Kyllästyin mun kaaottiseen järjestelyyn muistiinpanojen suhteen, joten päätin suosiolla etsiä jokaikisen vihkon mitä mulla asunnossani oli ja koota ne yhteen. Tietenkin olen siirtynyt kirjoittamaan aina siihen kivempaan ja uudempaan vihkoon, joten niitä löytyi, siis vihkoja. Olen pitänyt melkein jokaiseen vihkoon jonkunnäköistä päiväkirjaa ja yhdestä löysinkin melkein vuoden takaisen kirjoituksen.

Siinä olen kertonut tutustuneeni uuteen tyttöön töissä, Camillaan, jonka kanssa me jo ensimmäisestä päivästä lähtien olimme lonkasta kiinni toisissamme. Tai pikemminkin kävelimme käsikynkkää pitkin hyllyvälejä. Ja tosiaan olimme vain nähnet pikaisesti, mutta kuintenkin välillämme oli selvä yhteys! Uskalsin jopa hänen kanssaan tehdä jotain täysin yllätyksellistä ja vastoin normaalia toimintaani, lähdin lauantai-iltana ulos hänen kanssaan, räppikeikalle (josta ei sen enempää) joka Camin mukaan sinetöi lopulta meidän ystävyytemme.

Kuluneen vuoden aikana olemme tukeneet kumpikin toinen toistamme ja olemme saaneet kehiteltyä pariskunnan tyyliin "omia juttuja" kuten oman ruokamenun sekä siivousjärjestyksen. Cami siivoaa tietokonetta ja minä tiskaan. Olen Camin oma tiskikone. <3

Nyt molempien asiat on saatu hyvälle mallille, Cami sai poikaystävän jolla on tiskikone (Sami oot IHQ) ja minä sain koirani takaisin (sori Sami, chiuhahua voittaa aina poikaystävän!) joten yhteinen aikamme on ollut kortilla. Sitten vielä yhteistä aikaamme hankaloitttaa tietenkin yhteinen työpaikka, sillä työvuoromme ovat yleensä eriaikoihin tai kumpikin oman hommansa syövereissä täysin keskittyneenä. (Lue: kumpikin joutuu tekemään töitä.)

Eilen olimme vihdoinkin yhdessä töissä ja pelkäsin jo tästä tulevan samanlainen kuin monista muistakin yhteisistä päivistämme, kiireinen, mutta oman hommat selvitettyämme onnistuimme myös työskentelemään yhdessä. Tästä pääsemmekin päivän ehkä hauskimpaan osueen. Uusin mottomme taitaa ollakkin "miksi tehdä asioista vaikeita, kun ne voi tehdä myös äärettömän hankalaksi." Kyseinen lause sai alkunsa siitä kun olimme purkamassa jäätelöitä maitorullakosta. Maitorullakossa on ovi joka aukeaa kun sitä nostaa hieman ja sitten vetää. Tai siis pitäisi aueta, tämä ei auennut vaikka voimapakoin yritimme kumpainenkin. Tai Cami yritti, minä käsivammaisena yritin olla hengessä mukana ja fiksuna tyttönä löysinkin ongelmaan ratkaisun jolla loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin jäätelöt pois rullakosta avaamatta sitä tyhmää jäätynyttä ovea. Ain laulain työtäs teet..

Nerokkuus huipussaan.. 

.. siihen vielä 10cm lisättynä. 

Pallit ovat suurimmassa käytössä juuri minulla tyypillisimmissä työpäivissä, lyhyt kun olen. Ja nyt meidän 170cm pitkä mallikin huomasi niiden olemassaolon pointin. Jotta ylttämineen mahdottomaan olisi äärimmäisen yksinkertaista. 

Tämän päivän vuoksi päätinkin, että yhteinen aikamme ei saa enää olla kortilla. Koulut, työt, koirat sekä poikaystävät eivät voi meitä estää. Tämä on jo terveydelle haitallista. Joten uhkaavan terveydentilamme vuoksi suunnittelmissani on kansainvälinen PupuPäivä. Virallinen päivä vain Miralle ja Camille, päättäisimme aina päivän viikosta (kuukausi on liian pitkä aika) jolloin kuluttaisimme päivämme yhdessä tehden mitä tahansa. Joskus voisimme ottaa rennosti ja vain maata sohvalla ja jutella, joskus voisimme tehdä jotakin aivan kamalaa kuten mennä ravintolaan syömään vaikeiksi asiakkaiksi ("Hyi yök en syö" -asiakkaita tiedossa) tai mennä elokuviin.

Päiväämme pitäisi tietenkin sisällyttää kaikki omat juttumme joten Menu olisi aika lailla seuraavanlainen;  katkarapuja, salaattia, porkkana- ja kurkkutikkuja dippien kanssa ja puheenaiheena olisi aika varmasti porsaat ja niiden haukkuminen. Porsastuminen on pahasta, onneksi meistä ei koskaan tule porsaita. Normaaliin menuun kuuluisi tietenkin patukat, munat sekä aakkoset, mutta voimme ehkä niistä tinkiä sillä Cami karppaa ja minä taas skarppaan!

Joten siis terveydentilamme ja porsastumisen välttämiseksi, PupuPäivä ajetaan nyt yleisten tahojen sekä lautakuntien läpi!

Tänään onkin tiedossa vain puputon päivä seuranani vain kalat. Onni onnettomuudessa sentään on se, että tiskiltämme ei löydy enää sitä kokonaista iljettävää monnia (ei se monni ollu mut joku muu yököttävä kokonainen limainen kala) tai mitään erikoista. Ja tällä kerralla pitää muistaa aloittaa päivän lopettaminen tarpeeksi ajoissa, sillä puolikuntoisella kädellä kumma kyllä asiat eivät sujukkaan niin nopeasti kuin normaalisti. Onneksi työpäivääni piristää tänään Mallu, nimittäin hän on myös ihminen joka pitää minut pystyssä ja järjissä töissä. Sekä hymyilevänä, sehän asiakaspalveluammatissa tärkeintä onkin, siis hymy naamaan ja aloittamaan päivää!

Kieltämisen lait

Lapsena luomme itsellemme sekä toisille sääntöjä ja kieltoja. Toiset asettavat myös omat sääntönsä ja kieltonsa meille. "Ei karkkia iltaisin", "katuneliöiden reunoihin ei saa astua", "läksyt tehdään heti koulun jälkeen". Sääntöjä kumotaan ja kieltoja rikotaan, rajoja  vedetään pidemmäksi. Lisäksi on yleisiä sääntöjä joita kaikkien oletetaan noudattavan. Itse keksisin monia kieltoja mitkä pikemminkin pitäisi olla lakeja joidenkin lakien sijaan. 

Jos nämä kiellot näkyisivät laissa, elämäni (ja monen muunkin) helpottuisi huomattavasti. Silloin suurimpia kielteisiä aiheita liityisivät kuumeeseen. Ensinnäkin kuumessa nähtävät unet olisi kiellettävä rangaistuksen uhalla. Olen nähnyt mm. unia siitä kuinka Misasta tulee yht'äkkiä lihava nainen joka on nostettava suosta, ajokortiton kaksoissiskoni ajoi autoani, kaivoin vanhempieni pihan kentälle uima-allasta (osasin uidakin siinä unessa), opetin, siis kunnolla opetin, karkilakon hyödyistä sekä miten vain yhden karkin syöminen päivässä parantaa elämää. Osasin lisätä myös talouden hyödyt näihin. 

Kuumeessa olisi myös kiellettävä töiden tekeminen (asiakas katsoo hieman oudosti kun jumitat puoli tuntia vain tuijottaen tyhjää) sekä lauseiden kirjoittaminen. Jopa yrittäminenkin olisi kielletty.

Laissa pitäisi kieltää pesukoneen käynnistyminen jos jostain taskusta löytyykin se pieni nenäliina. Nettikaupat niiden helppouden vuoksi. Junior Master chef sillä se saa aikuiset lahjattomat ruanlaittajat tuntemaan olonsa erittäin huonoksi. Uusien kivempien tavaroiden ilmestyminen juuri kun olet ostanut vastaavan, vaatteissa tämä ei haittaa mutta isoissa kalusteissa kyllä. 

"Miltä sinusta tuntuu?" kysymyksen esittäminen kuin toinen on kipeä. Mitä siihen voi vastata, "no ei tässä nyt kummempia, semi normilt"? 

Kyllä, turhimmat lait pitäisi muuttaa kieltolaiksi. Tai siis kieltojen laillistamiseksi. Siis. Äh. Juuri tämä pitäisi kieltää, varsinkin minulta. Järkeviltä kuullostavien lauseiden muodostaminen väsyneenä ja epäkeskittyneenä. Oi kyllä nyt tämä asia pitää ajaa läpi hallitukseenkin. Pitääkin sanoa Maria Gutzeninalle (tms) seuraavan kerran kun mun kassalle tulee. Muuten en myy! 

Kieltäydyn myymästä kieltolaita vastaan.

Liekki sammui surujen kitaralta

Tahtoisin samanlaisen ajatusseulan kuin Harry Potterissa Dumbledorilla oli, ei niinkään muistoille vaan saamaan päässä pyörivät ajatukset muistiin. Viime aikoina sinne on kertynyt ties mitä, ja aikaa jolla saisin ne ulos eli kirjoittaa ei ole tahtonut löytyvän, niin sille ajatusseulalle ois tarvetta. Tai päässä olevalle USB liitännälle johon voisin ne siirtää ja voila, valmis teksi olisi ruudulla.


Miksi sitten mun ajatukset ovat pyörineet niin paljon ettei aivokapasiteettikaan enää riitä? Olen vain miettinyt elämää, sen syntyä ja loppua.


Viuhdin ristiäisissä pappi otti käteensä kastekynttilän ja sytyttäessään sitä, hän kertoi mitä sytytetty ja sammutettu liekki edustaa. Syntyä ja kuolemaa.


Kotiin päästyäni ajatukset olivat vieläkin kastekynttilän ja liekin lumoissa. Missäköhän minun kastekynttiläni on ja milloin sitä on poltettu viimeksi? Kertoisiko se liekkini sammumisen jos polttaisin sitä joka ikinen syntymäpäiväni, mutta kauan saisin sitä polttaa, paljon uskallan antaa liekin leikitellä elämäni pituudella? Jos jokainen polttaisi kynttiläänsä aina vuosittain, olisiko lopun kohtaaminen helpompaa jos sen näkisi konkreettisesti. Ei tarvitsisi odottaa, katsoisi vain liekin heikentyvän ja sulkevan silmänsä.


Illalla sain kuulla suru-uutisen, Topi Sorsakosken (oikealta nimeltään Pekka Tammilehto) kynttilän liekki sammui. Miksi tämä kosketti minua? Pekka oli..
(kädet kirjoittaa on, kirjoitusoppi vaatii kirjoittamaan oli)
.. isäni läheinen ystävä jo lapsuudesta. Onneksi kerran pääsin tapaamaan Pekkaa ja se tapahtui kun kävimme isäni kanssa Tallinnassa noin vuosi sitten. Pidin hänestä. Hän oli jalat maassa kulkeva kaveri, aivan tavallinen ihminen. Ja kun kuulin hänen laulavan, voi tavaton kuinka mahtava ja voimakas ääni. Persoonallinen. Iskevä.


Pienenä jo katselin häntä ylöspäin, kun olin ilmottautua Tenavatähteen halusin laulaa Topin laulun. Tosin pienenä luulin että kaikki ovat Topin lauluja. Minulla on vielä vanhemmillani tallessa Topi Sorsakoski postikortti jossa lukee "Miralle sun frendis Topi Sorsakoski".


Nyt harmittaa että olin kouluiässäni liian pakkomielteisesti kiinni siitä mitä muut minusta ajattelevat enkä koskaan uskaltanut sanoa isälleni sitä mitä olisin aina hänen lähtiessään katsomaan Topia, "Ota minut mukaan isi".


Osasitkohan sinä yhtään arvailla, kuinka monia kynttiläsi sammuminen koskettaisi? Näetkö jostain lehtien lööpit ja kirjoitukset? Ystävien, tuttujen ja tutuntuttujen ajatukset? Näetkö sinä minut?


Nyt en koskaan saa edes yrittää uskaltautumaan kertomaan sinulle kuinka paljon arvostan sinua ja kuinka katson sinua kunnioittaen. Olet suuri mies jolle on lahjoitettu suuri sydän että ääni. Nyt olet muistoissani.


Vaikka vuokses sain surun suuren vain, sen kestän.
Mitä tunnen, sen muita huomaamasta estän.
Voiko näyttää mies tätä taakkaa surun? Ei. Jos yksin jäänen,
Sydän vaikeroi, mutta vaiennan sen äänen.
-Topi Sorsakoski & Agents - Salattu Suru


(Pekka Tammilehdon muistolle)