my dreams ran like sand through the fists that I made
I try to keep warm but I just grow colder
I feel like I'm slipping away
Malliesimerkkinä olo on vaikeaa. Lisätään siihen vielä pieni sairas mieli ja ikuinen kilpailijaluonne. Kun mallina pitäisi olla tapahtumassa joka on ruokailutapahtuma, hoidossa olleelle anorektikolle palaa hoidon kiukku ja tuska päälle kun huomaa jonkun toisen leikkivän ruallaan. Kun ruokaan ei kosketa, kun jätetään syömättä. Kuin muistoissa palaisi aikaan kun kalkkunaleikkeen reunat revittiin. Muistaa vain sisältä purkautuneen huudon, joka on kohdistettu oikeasti itselleen, mutta sopiva kohde on edessä. Siihen aikaan kun papereihin kirjoitettiin passiivisagressiivinen. Pahinta on herätä todellisuuteen. Punnita tekojaan sekä sanojaan. Mistä ne sanat kumpusivat, miten voin tuntea niin voimakasta kiukkua. Olinko se minä tosiaankin? Siitä hetkestä lähtien olen yrittänyt hallita kiukkuani. Purkanut pahimmassa tapauksessa sen itseeni, mutta koskaan en enää halua toistaa tapahtumaa. Kun hallitsemattomasti kiukku purkautuu viattomaan ihmiseen kun minä sen ansaitsen. Todellisuudessa sen ei pitäisi edes liikuttaa minua. Nyt sen tunteen hallitseminen on entistä tärkeämpää, sillä vierelläni on viaton lapsi. En tiedä mikä minulle kuiskaa pakenemisesta. Onko se tunne, järki vai pieni ääni sisälläni. Vai onko vain se yksi ja ainoa minä. Minullehan ne kaikki kuuluvat. Kuin edessäni olevat puut jotka tanssivat tuulen tahtiin, ne pyörivät, ilman päämäärää, ilman oikeaa suuntaa. Vasemmalta oikealle, edestä sivulle. Lomittattain, sivuttain, ilman mitään järkevää logiikkaa. Kietoudunko valheiden maailmaan kun ei halua satuttaa. Kun enää ei saa olla itsekäs onko pakko vain irroittaa?
From ashes into dust
When did you give up?
You turned your back on all of your friends
Got no one left to hurt
You could have turned around
But you keep letting yourself down
