Tapailu,
deittailu, treffailu, tuo niin pieni yksinkertainen sana voi tehdä kaikesta
hyvinkin vaikeaa. Olen oppinut että siinäkin on etikettinsä, ja että minä olen
tietämättäni tehnyt virheen kaikissa.
Joko minä
oletan liikoja, oletan liian vähän, luotan intutiooni tai en luota siihen
laisinkaan. Luen väärin rivien välistä tai rivit hyppivät silmilleni ilman että
osaan lukea. Kuin kaikki olisi pelin koodia, jonka purkamalla menettää jotakin itsestään.
Koska kuten elämäkin, koodi voi aina muuttaa muotoansa. Eilen se mihin luotin
ja uskoin, onkin huomenna osoittettu toisin, rikkoutuva koodi mihin minulla ei
ole ohjetta. Ikean paketti ilman ohjeita.
Vuosia sitten
ajattelin, että asettamalla muurin ympärille säästyisin kaikelta, ja hyvin
pärjäsinkin, elin muurini sisällä vuosia ja sitten silti jokin teki reiän
muuriin ja kun pieni pala mureni, mureni samalla koko muuri. Ja vain siksi,
että tein ensimmäisen virheen, lankesin hymyyn ja kauniisiin sanoihin. Isomman
virheen siitä teki se, että uskoin kaiken.
Nyt olen
ottanut iskuja vastaan liikaakin. Sanovat että tapailen vain väärejä tyyppejä,
mutta miksi ja miten nämä väärät tyypit sitten löytävät minut? Olen tapaillut
narsistia, tyypiä joka kaipasi kamaa enemmänkuin minua, työnarkomaania. Samoin
minut on ”jätetty” kertomatta mitään, katoamalla kartalta, kertomalla radiossa
naisseikkailuistaan. Olen ollut tajuttoman sinisilmäinen siihen nähden että
omistan ruskeat silmät.
Väkisinkin herää kysymys, mikä minussa on
vikana? Olenko minä se virhe etiketissä?
”Sulla ei oo hajuukaan miltä se tuntuu
musta, hyväkskäytät vaan mun luottamusta”
En tiedä
kumpaa aikaa kaipaan enemmän, muurin tuomaa turvaa vai ennen sitä, kun olin
muuriton. Vai onko kaikki vain vaikeampaa kun ikää tulee enemmän. Vai
vaadimmeko silloin (itseltämme?) enemmän?
Entä jos panoksena ei ole mitään, miten
silti voi hävitä?
Sanotaan että
löydät vielä sen oikean, mutta jos ei usko että sitä on
olemassakaan. Tai jos sellainen oli, ja koodien muutosten takia muuttui jonkun
toisen oikeaksi, muuttuiko myös minun vääräni oikeaksi?
Suoraan
sanottuna, kuulostan sitten kyyniseltä tai katkeralta, en usko että
lukemattomien iskujen jälkeen on mahdollista edes rakastua kunnolla, kun
odottaa vain sitä seuraavaa iskua. Voiko edes ihastua jos etsii aina niitä
luurankoja kaapista tai pölypalloja mattojen alta?
Etiketti on että koputukseen avataan ovi,
virhe on päästää vieras sisään.