Eilinen oli ihana päivä, jo yksinään sen takia ettei
minulla ollut kertaakaan kylmä. Uskaltauduin jopa pukeutumaan keväällä ostamaani
shortsihaalariin, jota olen vierastanut vähän. Ehkä siitä syystä, että se
jättää sääret niin paljaaksi, olen tottunut hameidenkin kanssa pitämään
legginsejä, korvaan särähtänyt niin kovin siskon ja yläaste ystävän tokaisut
uv-valoissa hohtavista jaloistani. Punapään harmi, ikuinen kalpeus, siskolle
meni se rusketuksen taito, kaiken muun kauneuden ohella. Taisi sitä kismittää
kun vatsassa vedin kaiken ruoan itseeni niin päätti hän tarrata kaikkeen
muuhun. Pisamat ja kalpeuden jätti sitten minulle, pirulainen.
Mutta tosiaan eilen oli aivan upea päivä, tämän
kesän yksi parhaista. Vietimme tunnin koirien kanssa koirapuistossa
chihutapaamisessa jossa Rafi kuluttikin energiaa halutulla tavalla. Illalla ei
jaksanut edes Tikrun kanssa leikkiä, Tikru sai rauhassa hieroa sitä Rafin
nauttiessa silmät kiinni. Harvinaista että tuo pikku riiviö pysyy niinkin kauan
paikoillaan. Misakin kävi tutustumassa muihin koiriin ja omistajiin, mutta
vietti suurimman osan ajasta penkkini alla varjossa. Rafi juoksi kieli pitkällä
ympäri puistoa ja tuli välille luokseni häntäänsä heilutellen kun sanoen ”kiitos
että tultiin tänne, täällä on kivaa!” Mutta pikkulapsienkin tapaan häntä oli
aina muistutettava juomaan.
Välillä tuntuukin että omistaisin kaksi lasta kahden
koiran sijaan, sen verran jääräpäitä tuntuu molemmat olevan. Tai sitten niillä
on vain korvat niin täynnä muita ajatuksia, että komentoni tosiaan menevät
kuuroille korville. Toinen tahtoo toiseen suuntaan, ja toista kun kerran
komentaa jo sekunnin päästä on unohtanut mitä komennettiinkaan. Ja silloin kun
itse haluaisi mennä verkkaisesti, toisen noista on ainakin juostava
fleksipitkänä lintujen ja kaiken liikkuvan perässä. Yksi aamu tavattiin rusakkokin,
ei tunnu nämä kaksi jääräpäätä ymmärtävän että enemmän niiden pitäisi pelätä
sitä pupua kun pupun niitä. Koko ero on kuitenkin melko huima, ainakin tämän yksilön
kanssa. Itsekin pelästyisin jos tuollainen tulisi pimeällä kadulla vastaan.
Lisätään siihen vielä maaniset loistavat silmät ja hillittömät torahampaat niin
sydäri olisi lähellä. Tai sitten koko matinkylä heräisi kiljaisuuni.
Ja kun itse haluaisi mennä nopeasti molemmat, tai
juuri se toinen (hienohelma Misa..)
laahustaa perässä kuin se käveleminen olisi maailman rasittavinta puuhaa, tai
sitten toinen (eli siis Rafi)
pysähtelee sekunnin välein juuri jalkojeni eteen että olen kompastua. Ja
jokainen haju on haistettava millimetrienkin etäisyydeltä. Mutta ovat kyllä
niin ihania etten luopuisi niistä millään.
